tiistai 28. joulukuuta 2010

Tipaton


Kuvassa on Jiufenin vuoristokaupungin (Taiwan) katutemppelin osa.

Nappasin kiinni Junikan tipaton tammikuu -haasteeseen. Samalla palaan suklaattomaan ja karkittomaan elämään. Tulikin syksyn aikan repsahdettua pahalla lailla, siis noihin makeisiin. Yllä oleva kuva ei mitenkään liity haasteeseen, onpahan vain yksi värikylläinen matkakuva, joita riittää loputtomiin...

torstai 23. joulukuuta 2010

Toivotan

Kohta on joulu jo





Palautuminen reissusta on vienyt yllättävän kauan. En ole vieläkään ihan reippaimmassa kunnossani. On ollut hiljaiseloa ja -oloa. Onneksi on vapaata. On saanut nukkua juuri niin kauan kuin on tehnyt mieli. Olen tavannut kaikki läheiset, paitsi nuorimmaisen, joka lähti Aasiaan samana päivänä, kun me palasimme sieltä. Joulua on ihan hiukkasen valmisteltu. Joulukortit tuli ostettua Japanista, joten niiden lähettäminen ei ollut iso juttu. Jouluruuat on ostettu. Nimenomaan ostettu, en ole ryhtynyt valmistamaan mitään itse. Lahjat ovat tänä vuonna rahaa.

Huomenissa vietämme aattoa yhdeksän hengen voimin kotonamme. Ihanaa olla taas kauniissa koto-Suomessa.

torstai 16. joulukuuta 2010

Kotona

On hyvä olla kotona pitkän matkan jälkeen. Jetlag vaivaa. Herään aamuisin klo 5 tai viimeistään kuudelta. Tänään nukuin parin tunnin päiväunet. Ehkä tämä tästä tasaantuu. Haluaisin nukkua pidempäään. Onneksi vuorotteluvapaani jatkuu vielä pari viikkoa.

Olen käynyt vähän läpi matkakuviani. Paljon on epätarkkoja ja mitäänsanomattomia otoksia, mutta monesta kuvasta mieli ilahtuu: ai, niin tuokin tuossa...

Tässä vielä muutama kuva matkan viimeiseltä, "ylimääräiseltä" päivältä Soulissa, jolloin kävelimme halki kaupungin, näimme vahdinvaihdon ja tutustuimme palatsimuseoon.



sunnuntai 12. joulukuuta 2010

Eikun

...vielä yksi yö Soulissa. Siirryimme hotellissa "rotanloukkuun". Finnairin tarjous lentää 17 tuntia tänään ei miellyttänyt. Lennämme mieluummin huomenna alle 10.

lauantai 11. joulukuuta 2010

Miso




Vaikka musikaali ei ole oikein lajimme, ostimme liput paikalliseen esitykseen. Varsin vauhdikas ja taitavasti esitetty tarina tuo Miso oli. Se perustui vanhaan korelaiseen (rakkaus-)tarinaan. Kauniita tanssijoita ja upeita pukuja esityksessä oli riittämiin. Hyvä välillä ravistaa omia ennakkoluuloja: "en ole musikaali-ihmisiä..."

Pureva Siperiasta puhaltava tuuli ja miinus neljä astetta on ollut tarjolla tänään täällä Soulissa.

Huomenna sitten kotiin ja pakkaslukemat ja lumet ovatkin sitten toista luokkaa.

Ihana matka, mutta on tosi kiva päästä kotiin.

perjantai 10. joulukuuta 2010

Huojentavaa







On relaolo. Oli kiva aamulla lukea netistä, että Finnairin lakko loppuu. Kaiken todennäköisyyden mukaan pääsemme siis kotilennolle sunnuntaina.

Vietimme päivän Korean kansallismuseossa, jossa olimme jo syyskuussa. Tuolloin jäi yksi kerros kiertämättä. Nyt korjasimme vahingon.

torstai 9. joulukuuta 2010

Jouluvaloja



Jouluvaloinen Soul otti meidät tänään vastaan. Sää on varsin vilpoinen, mittari näyttää noin nollaa. Paikoin matkalla lentokentältä kaupunkiin näkyi jopa hiukan lunta. Porukoilla on paksut toppatakit ja pipot päällä. Mekin kaivoimme kaikki lämpimimmät vaatteet päälle ja teimme pienen iltakävelyn jouluvaloja ihastellen. Jänskättää Finnairin lakko, sillä meidän pitäisi lentää täältä kotomaahan sunnuntaina.

keskiviikko 8. joulukuuta 2010

Jiufen








Tänään vietimme viimeisen lomapäivän Taiwanissa. Matkasimme bussilla Jiufenin pikkuiseen vuoristokaupunkiin. Vuorten lisäksi kaupungista oli myös näkymä merelle. Hulppeita luontonäkymiä ja aika lailla rästynyttä meininkiä tässä vanhassa, aikanaan kukoistaneessa kaivoskaupungissa. Vesiputouksen kivet näyttivät illansuuauringossa kullalta ;-)

tiistai 7. joulukuuta 2010

Itsepäisyyspäivänä




31 vuotta sitten sanoimme J:n kanssa toisillemme: tahdon. Olen sen jälkeen kutsunut tätä meidän päiväämme itsepäisyyspäiväksi.

Vietimme sitä tänään muun muassa Xinbetoun yleisessä ulkoilmakylpylässä.

maanantai 6. joulukuuta 2010

Itsenäisyyspäivänä







Vietimme Itsenäisyyspäivää metromatkan päässä Taipeista, Damshuin pienehkössä merenrantakaupungissa. Paikoitellen katunäkymät olivat varsin nuhruisia: tuli mieleen ihastuttava taiwanilaiselokuva In the Mood for Love...
Päästiin tekemään lyhyt merimatkakin kalastajien satamasta asemalle.

Iltatorilla









Matkaopas ehdotti yhdeksi käyntikohteeksi Shilinin iltatoria. Pitihän siellä käydä katselemassa meininkiä. Oli aika kuumaa ja vilkasta!

lauantai 4. joulukuuta 2010

Taipei






Iso, uusi kaupunki hämmentää: on lukematon määrä skoottereita, takkuava liikenne, ihmisiä, meteliä monenmoista, neonvaloja...On yli 20 astetta lämmintä ja se tuntuu aika oudolta. Melkein kuin olisi Suomen kesässä.

Tänään saatiin siis jo ensituntuma kaupunkiin. Vietettiin tunteja museossa ja sitten vielä Taipei 101 -tornissa katsottiin päivän muuttuminen illaksi.

torstai 2. joulukuuta 2010

Kabuki-teatterissa



Tutuntuttu, japanilainen Y. oli hankkinut meille liput Kabuki-teatterin ensi-iltaan. Esitys alkoi klo 11 ja päättyi klo 16. Huh. Onneksi oli 3 väliaikaa. Kielestähän en tietenkään ymmärtänyt mitään, mutta olin lukenut esityksen tiivistelmän, joten jokin käsitys juonenkulusta minulla oli. Lavasteet olivat hienot ja näyttelijöiden touhua oli kiinnstavaa katsella. Viimeisen näytöksen vauhdikkaat tanssi- ja musiikkiosuudet olivat mieluisinta katsottavaa ja kuunneltavaa kuitenkin. Ja mukavaa on seurata paikallisen yleisön touhuja. Kabuki-teatteriin kuuluu yleisön esittämät huudot: roolihenkilöiden nimiä huudellaan tavan takaa. Kannustamista?

Japanin matkan viimeinen päivä on pian ohi. Edessä on vielä rinkan pakkaaminen. Huomenna on edessä lento Taipeihin.

Tokion illansuu




Olimme Roppongi Hillsillä sijaitsevassa Mori towerissa, jossa on näköalapaikka ja taidemuseo. Talossa on hurjat 53 kerrosta, joten näkymät Tokion ylle ovat aika hulppeat.

Auringon laskiessa Fuji-vuori näyttäytyi hetken aikaa. Se sijaitsee noin 100 kilometrin päässä. (Suurenna alempaa kuvaa. Siinä se Fuji näkyy - juuri ja juuri - keskellä olevana "nyppylänä").

keskiviikko 1. joulukuuta 2010

Kiva kuusivuotias



Munnin ja vaarin yksi kulta täyttää tänään 6 vuotta. Onnea, sinä ihanainen aurinkomme ja terveisä täältä Hello Kittyn -maasta!

tiistai 30. marraskuuta 2010

Aurinkoista






Kamakurassa suuri Buddha ja aurinkoa. Lämpöä tuollaiset plus 15. Ihan kiva. Tiedän, tiedän, Suomessa on lunta...

Huolenaiheet:
- Finnairin lakko
- Korean tilanne

maanantai 29. marraskuuta 2010

Pinkkiä












Tänään moni silmään osunut asia oli vaaleanpunainen tai pinkki. Jopa kadulta löytynyt kynä. Kävimme katsastamassa upean Taman taideyliopiston kirjaston. Sisällä kuvaaminen ei ollut sallittua.