lauantai 31. tammikuuta 2009

Eläinfarmi

Joskus meillä on ollut kotieläimenä gerbiili, muttei enää 15 vuoteen. Tänä päivänä kodistamme löytyy ainoastaan eloton eläinfarmi:











Mukinaluset



Puna-turkoosin, juuri minun huoneeni väreihin passaavan huovutetun mukinalusen sain joululahjaksi Säätäjä-Sallalta. Toinen alunen on väreiltään luonnonvalkoinen ja kellanvihreä. S-S oli tarkkaan lukenut postauksiani, nimittäin jossain taisin vihjaista, että keväämmällä ehkä vaihdan huoneeni väritystä keveämpään suuntaan. Valkoinen ja kellertävän vihreä vaikuttaisi aika mainiolta väriyhdistelmältä kesäkaudeksi huoneeseeni. Saas nähdä. Onnistuin jo sottamaan vaaleamman mukinalusen punaviinillä.

perjantai 30. tammikuuta 2009

Jotain valmistakin

Neuloin syksyllä läjän rannekkeita/kynsikkäitä. Aloin myös virkkaamaan vaaleansiniharmaasta paksusta langasta kynsikkäitä tyttärelleni. Jostain syystä virkkaaminen osoittautui paljon hankalammaksi kuin neulominen. Varsinkin toisen kynsikkään virkkaaminen. Siis niin, että siitä olisi tullut edes likipitäen samanlainen kuin siitä ensimmäisestä. No, nyt ne ovat vihdoin valmiina.



Purin tyttäreni pipon ja neuloin langasta hänen tyttärensä nukelle villapaidan.

keskiviikko 28. tammikuuta 2009

Jäässä



Kävelimme Kaisaniemenpuiston läpi eilen illalla. Yritin ottaa kuvia pikku kaneista, jotka loikkivat siellä edestakaisin. Eihän niitä saa kuvattua. Jäinen pensaikko sen sijaan oli vakaasti paikallaan.

sunnuntai 25. tammikuuta 2009

Synttärikortti

Jonkin verran tuskastuneena siihen, että kymmenistä keskeneräisistä käsitöistäni en näytä saavan mitään valmiiksi, päätin tehdä syntymäpäiväkortin ex-työkaverilleni, joka täyttää 40 vuotta.



Laatikosta löytyi Akateemisesta ostettu valmis korttipohja ja mohairlangasta virkattuja kukkia olen väsännyt erilaisia tarkoituksia varten aina silloin tällöin televisiota katsellessani. Nyt löytyi sopivasti neljä valkoista kukkaa nelikymppiselle.

Kukkaohje kirjasta Pauline Turner: Virkkaajan käsikirja.

perjantai 23. tammikuuta 2009

maanantai 19. tammikuuta 2009

Krysanteemi







Eilen illalla katselin Barrack Obaman virkaanastujaisjuhlintaan liittyvää konserttia televisiosta ja viimeistelin yhtä Unicef-nukkeani. Nyt valmistui Odval. Odval on mongolialainen tytön nimi ja tarkoittaa suomeksi krysanteemia.

Itse pidän nuken ruskeista hiuksista, joka on tehty mohairlangasta. Pidän myös syklaaminpunaisesta neulepaidasta, jonka neuloin jämäkerästä.

Jokaisen nuken vaatteeseen ommellaan Unicef-merkki ja jokaiselle nukelle tehdään henkilökortti, jossa kerrotaan mikä nuken nimi on, minkämaalainen se on, milloin tehty ja erikoistuntomerkit. Myös nuken tekijän yhteystiedot tulevat korttiin, josta toisen puolen nuken adoptoija voi halutessaan lähettää nuken tekijälle ja kertoa millaiseen kotiin nukke on adoptoitu.

Itse olen saanut jo monen monesta tekemästäni nukesta tiedon minne nukke on päätynyt ja se on tuntunut mukavalta.

sunnuntai 18. tammikuuta 2009

Joululahjan lunastus



Saimme tyttäremme perheeltä kivan joululahjan: lahjakortti oikeutti nauttimaan sushiaterian hyvässä seurassa. Lunastimme eilen illalla lahjan ja nautimme herkullisen aterian tyttäremme perheen seurassa heidän kotonaan. Kiitos, I ja HP sekä lapset!

perjantai 16. tammikuuta 2009

Seurustelua ja nukkeja


Eilisilta sujui sukkelasti sisaren kanssa elämänmenoa ihmetellessä ja nukkeja värkäten. Voi, miten hauskaa on rupatella ja saada samalla käsillä tehden jotain aikaan!



Sain vihdoin valmiiksi pitkään tekemäni Unicefin Anna ja Toivo -nuken, venäläisen Miidan. Nuken hiukset syntyivät kälyn (30 vuotta sitten) keskenjääneestä pirtavyöstä, neulevaatteet jämälangoista ja huivi työkaverin entisestä huivista. Miidan nimesi tyttärentytär, 4 v.

Muutamaa muutakin nukkea tein, mutta viimeistelyt jäivät kesken. Esittelen ne sitten, kun ne ovat tykkänään valmiita.

torstai 15. tammikuuta 2009

Hyvä kiertämään -haaste

Nyt pistetään hyvä kiertämään! Olen napannut "Terveisiä arjessa selviytymisen kurssilta" -blogin pitäjältä Säätäjä-Sallalta haasteen, ja tehtävänäni on nyt laittaa sama eteenpäin kolmelle muulle blogistille. Vähän kesti ennenkuin pääsin edes tähän asti, mutta tässä se nyt on.

Ideana on se, että koska olen tarttunut haasteeseen ja saan Säätäjä-Sallalta lahjan, tehtäväni on antaa kolmelle muulle blogistille jokin lahja. En kuitenkaan voi valita itse blogisteja, vaan halukkaiden pitää itse ilmoittautua "hyvänkierrättäjiksi".

Jos pidät blogia (ja jos ehdit kolmen ensimmäisen joukkoon), voit valita jonkin seuraavista lahjoista:

1. Villasukat (koko, väri ja lankalaatu toiveesi mukaan)
2. Kynsikkäät tai lapaset (koko, väri ja lankalaatu toiveesi mukaan)
3. Pienehkö tilkkutyö (omien väri- yms. toiveittesi mukaan)

Haasteeseen voit tarttua kirjoittamalla kommentin tähän blogiin. Kolme ensiksi ehtinyttä saa siis valitsemansa lahjan, ja heidän tehtävänään on laittaa vastaava tarjous omaan blogiinsa.

Aikaa lahjan tekemiseen on yksi vuosi.

Nyt vain tilaamaan - Saksi-Sadie maksaa postikulut.

sunnuntai 11. tammikuuta 2009

Lila neuletakki, osa 2



Idean tyttärentyttären (4 v.) neuletakkiin antoi tyttäreni, mutta toteutus on minun päästäni. Takki on neulottu paksusta lilasta puuvillasta viitosen puikoilla.Kun sovitin harsittua takkia Tytylle, olin yllättynyt miten sopivankokoinen se olikin.

perjantai 9. tammikuuta 2009

Epätilaolo



Viimeisen parin viikon aikana on ollut niin paljon kaikkea - hyvää ja huonoa -, että päässä on jonkinlainen epätilaolo. Onneksi on viikonloppu, että saa olla ainakin työasioista erossa vähän aikaa.

Kuva huoneeni ikkunasta kuvastaa hyvin tätä olotilaa.

Muovikortteja



Lompakostani löytyy ajokortin lisäksi 17 erilaista muovikorttia. Kunpa joku keksisi miten nämä kaikki kortit voisi yhdistää. Montako korttia sinulla on?

torstai 1. tammikuuta 2009

Ida



Vuoden 2009 ensimmäinen Anna ja Toivo -nukke on nimeltään Ida ja kotoisin Kongosta. Olen tehnyt Idaa jo kesästä lähtien, mutta jostain syystä se ei vain ole meinannut millään valmistua. Ohessa on jo useampi nukke lähtenyt työn alle. Keskeneräisiä nukkeja on nurkissa ainakin kolme. Idaksi nuken nimesi Tyty, 4 v. Vähän surusilmäinen tämä nukkeneitokainen on. Elämä on rankkaa Kongossa!