maanantai 20. huhtikuuta 2009

Vähän muutakin

Vaikka edellisessä postauksessa valittelin, että koko viikonloppu menee opiskelujen merkeissä, eihän se nyt ihan pitänyt paikkaansa. Täytyyhän osa-aikaopiskelijan pään saada vähän huilia.

Niinpä kävin lauantaina ostamassa huoneeseeni verhokankaan. Kankaan oli J jo joskus aiemmin löytänyt. Esittelen verhot, kunhan saan ne ommeltua. Lisäksi kävin katsomassa Mammutti-elokuvan. Pidin elokuvasta, jota voisi kutsua Babel-elokuvan sukulaiseksi, sen verran samanlaisia globaaleja teemoja elokuvissa on. Elokuvan pääroolisuoritukset ovat erinomaisia, tarina uskottava ja se vei mennessään...

Sunnuntaina kävin katsomassa Ateneumissa Kalevala-näyttelyn. Olin oikeastaan yllättynyt siitä miten mielenkiintoinen näyttely oli. Siellähän on esillä paljon vanhoja tuttuja töitä, mutta niiden lisäksi mielenkiintoisia tauluja, joita en muista ennen nähneeni. Lisäksi pidin monesta uudesta Kalevala-tulkinnnasta, vaikkapa Ulla Jokisalon, Katja Tukiaisen ja Nanna Suden.

**




Viime viikolla löysin kirpputorilta kullankeltaisen vanhan täkin. Juuri tällaisia täkit olivat aina minun lapsuudessani, tosin punaisia. Tästä saatiin hyvä vierastäkki.

Ei kommentteja: