sunnuntai 23. elokuuta 2009

Kurkkuja



Herkullisia kurkkuja kasvimaalta. Säilöin niitä tänään.

4 kommenttia:

satu kirjoitti...

Kurkkuja! Meillä ei tullut sitten yhtään, eikä naapurillakaan. Mistä lie johtuu, kukkia kyllä oli hirveästi. Teetkö siis taas niitä? Ne sun kurkut oli ihan maailman parhaita, ihan tulee vesi kielelle :P-

Bluesea kirjoitti...

Satu, tein jo satsin "niitä", mutta en sitten kuitenkaan ole ihan varma, että onko nyt sitten sen vanhan reseptin mukaisia herkkuja vai tuleeko jotain toisenlaista. Ainakin yksi purkki on joka tapauksessa tulossa sinulle maisteltavaksi ;-)

tuike kirjoitti...

Minä laittelin viimeiset mustaherukat hilloiksi ja sitten kävin sienessä.

Tulin ihan asioikseni kiittämään siitä IHANASTA hyvän mielen lahjasta! Olen ollut kamalan laiska ja aikaansaamaton ja ajattelin, että esittelen tilkkutyön blogissani, kunhan keksin sille paikan. Nyt se odottelee vielä tuossa juhlasalin pöydällä.

Kiitos kovasti, minäkin sain sitten tehtyä ja lähetettyä oman hyvän mielen lahjani Hiljalle, kun sain sinun lahjan.

Bluesea kirjoitti...

Tuike, olen oikein iloinen, että tykkäsit tekemästäni tilkkutyöstä. Itse asiassa olin minäkin siihen jotenkin tyytyväinen. Olin yllättynyt miten kiva väri sininenkin voi olla. Itse en juuri sinistä nimittäin käytä.

Odottelen mielenkiinnolla mihin käyttöön sen sitten otatkaan!

Minulla piisaa kiirettä ja blogin päivitys on jäänyt olemattomiin. Anopin kuolema, meidän asuntomme myynti ja toisen osto sekä remontin käynnistäminen ovat vieneet mieheni ja minun ajan totaalisesti. Remonttirumba jatkuu tuonne lokakuun puoliväliin saakka. Ja vanha kämppäkin pitäisi saada tyhjäksi!

Kun luovutaan, niin saadaan. Näin asian ajattelen. Luovumme joistakin neliöistä ja toivon, että uudet hiukan niukemmat neliöt tuovat tullessaan jotain uutta ;-)

Sadie