tiistai 30. joulukuuta 2008

Peruutus

Tänä iltana oli SoftandHard-tanssiesitys viimeistä kertaa Studio Elsan näyttämöllä.

Tai piti olla. Eräs esityksen tanssijoista oli sairastunut, joten näytös peruttiin.

Saimme kuulla asiasta minuuttia ennen kuin esityksen piti alkaa. Korvaukseksi yleisölle luvattiin 17 minuuttia esityksestä ja rahat takaisin lipuista.

Nuo 17 minuuttia vakuuttivat, etten menisi esitystä katsomaan vaikka se vielä näytettäisiinkin. Jotenkin vain tökki. Tanssijat kyllä tanssivat ihan hyvin, mutta ehkä esityksen alku on tuota "Hard"-osuutta: tanssi, valot ja musiikki olivat kylmiä ja kovia.

Olen nähnyt Studio Elsassa useita tanssiesityksiä ja pitänyt monesta hyvin paljon. Nyt jäi valju olo. Ehkä jo alkuasetelma, että tiesi näkevänsä vain pienen pätkän esityksestä, sai minut kiukkuiselle mielelle.

Yleisö otti muuten tiedon esityksen peruuntumisesta hämmästyttävän tyynesti vastaan.

Kerran aiemmin on käynyt Studio Elsassa niin, että tanssiesitys piti 20 minuutin jälkeen alkoittaa uudelleen alusta jonkin teknisen vian vuoksi. Se oli katsojan kannalta ihan hyvä kertaus. Voi olla, että tanssijoille se ei ollut ollenkaan mukavaa.

Ei kommentteja: