sunnuntai 23. tammikuuta 2011

Neulomuksia



Eskarilainen toivoi itselleen turkoosia pipoa, jossa on myös violettia ja keltaista. Neuloin hänelle sellaisen langoista, joita minulla oli neulekorissani.




Kirpputorilta aikaa sitten ostettu vaaleanpunainen neulepaita päätyi purkulistalle. Ensimmäisestä hihasta neuloin pikkuBaktuksen. Arpokoot pikkutytöt kumpi sen saa. Huivi kävi ulkoilemassa jo ennen kuin olin langat päätellyt. En malttanut kastella lankaa ennen neulomista, joten neuleesta tulin vähän kiharaista. Kastelin huivin kuitenkin viimeisteltyäni sen ja nyt näyttää jo paremmalta.



Maisema ikkunastani.

Ei kommentteja: