sunnuntai 29. maaliskuuta 2009

Teetä, kiitos!



Tänään on jo kymmenes päivä ilman kahvia. Ehkä olo on jotenkin parempi, en ole ihan varma. Teetä tulee juotua kyllä aika paljon. On niin monenlaisia, ihananmakuisia teelaatuja. Toistaiseksi olen tyytynyt pussiteehen, mutta haudutettuakin voisi kokeilla. Näyttää siis siltä, että kahvista eroon pääseminen ei ollut vaikeaa. Toisin on laita kilojen. Teimme syksyllä miehen ja tyttären kanssavedonlyönnin 5 kilon pudottamisesta puolen vuoden aikana. Yksi lisäkuukausi on annettu "armonaikaa", mutta näyttää siltä, että tytär vetää pisimmän korren!



Löysin kaapistani tyynynpäällisen, joka sopii mainiosti huoneessani olevaan tauluun (=valokuvasuurennos). Huoneen väritystä on tarkoitus keventäää. Vaihdoin jo punaisen sänkypeiton luonnonvalkoiseksi. Verhoiksi ajattelin myös valkeaa, kaapista kun löytyy sopivat kankaanpalaset. Kunhan saisin ommeltua. Tyynyjen väriä vaihdan myös. Turkoosi on liian raskas kevät-kesäkaudella. Valmista ei näytä tästä huoneestani tulevan. Vielä on yksi tuolikin päällystämättä. Olen sentään saanut ostettua vaahtomuovia ja kangasta sitä varten.

3 kommenttia:

tuike kirjoitti...

Minä en kyllä tulis toimeen ilman kahvia. Mustaa ja ilman maitoa ja sokeria.

Kevät laittaa sisustamaan. Tai ainakin suunnittelemaan jotain sellaista.

Bluesea kirjoitti...

Tuike, vielä olen ollut kahvitta. Kumma kyllä ei ole edes tehnyt mieli, vaikka olin tosiaan varsinainen kahvikissa! Ja maidon kera.

Kevätvalo on niin paljastava! Ja haastaa uusiin juttuihin. Olis vaan pitkäjänteisyyttä!

tuike kirjoitti...

Sitäpä sitä tässä kaipailen minäkin:pitkäjännitteisyyttä. Mistähän sitä saisi.