sunnuntai 9. tammikuuta 2011

Nukkeja



Väsäsimme eilen sisareni kanssa Unicefin Anna ja Toivo -nukkeja. Sisaren nukke jäi vielä vaiheeseen, mutta minä sain viimeisteltyä siskontytön tekemän pakistanilaisen Malikan (nukke vasemmalla) eli tein sille kasvot. Oikealla olevan nuken kropan olin jo aiemmin täyttänyt. Nyt tein sille hiukset ja kasvot sekä ompelin mekon. Nukke sai nimekseen Eileen ja kotimaaksi määrittyi Irlanti.

Kyllä on kivaa ommella porukalla. Samalla tulee päivitettyä lähipiirin kuulumiset. Viime vuonna nukkien teko jäikin vähän vähemmälle. Ehkä potristutaan tässä suhteessa tänä vuonna.

***

Yhdeksäs alkoholiton, karkiton ja suklaaton päivä menossa. En ole kaivannut noista mitään. Makeannälkääni tyydytän kuivahedelmillä, hedelmillä ja sallin itselleni jonkin verran makeita leivonnaisia.

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mitä, saitsä tosiaan tehtyä noinkin paljon, kun mä haahuilin ja fiilistelin niiden hiusten kanssa, myös suun värkkääminen tuntui pitkästä aikaa mahdottomalta tehtävältä... mutta jatketaan hommia, onhan toi vallan palkitsevaa puuhailua.
-H-

Bluesea kirjoitti...

H-sis, jatketaan, jatketaan. Kyllä sitä jälkeä syntyy sitten - enemmän tai vähemmän. Kiva sessio oli!

S-Sadie

HeidiHelmiina kirjoitti...

Minullakin olisi varmaan kohta jonkinlainen herkkukevennys paikallaan. Tätä ei pitäisi edes kirjoittaa, mutta olen nyt viikonloppuna syönyt n. 800 g suklaakonvehteja. Viinaksien kanssa ei onneksi ole ollenkaan hankalaa, kun imetän vielä. Viimeksi olen jotain juonut vuoden 2008 pikkujouluissa.
Kivat nuket.

Bluesea kirjoitti...

HeidiHelmiina, tervetuloa karkki- ja suklaalakkoporukkaan. Kiitos nukkekehuista!

S-S

Anonyymi kirjoitti...

Hei, hyvä kun muistutit näistä nukeista! Mistä nämä kaavat saikaan?

Hyvin menee täälläkin: ei alkoholia eikä karkkeja enää loppiaisen jälkeen. Siis alkoholi jäi jo ennen uutta vuotta.

t.tuike

Bluesea kirjoitti...

Tuike, hyvä, hyvä kanssatsemppaaja!
Anna ja Toivo -nukkien kaava löytyy Unicefin sivuilta. Olen linkittänyt sen tuon postaukseni tekstiin (-> Anna ja Toivo -nuket). Nukkekaavaa voi myös tilata Unicefin toimistosta. Sieltä saa myös nukkeihin kuuluvia Unicef-merkkejä sekä nukkien henkilökortteja. Minun nukkeni menevät Vantaan Unicef-ryhmän kautta myyntiin, mutta varmaan sinunkin lähistöllä on joku taho, joka nukkeja myy. Tokihan niitä voi itsekin myydä.

S-Sadie

Ulla kirjoitti...

Jotkut nuket tahtovat jäädä "vaiheeseen", ja joitakin on ihan kiire saada valmiiksi. Nyt pitäisi aloittaa taas, on yksi nukke tilauksessa sukulaislapselle.

Bluesea kirjoitti...

Ulla, joo, on se jännä, että jotkut nuket oikein huutavat päästä valmiiksi (tai no...) ja toisten valmistuminen vaan venyy ja venyy. Onneksi ei ole minkäänlaisia aikatauluja!

S-S