sunnuntai 16. tammikuuta 2011

Ompeluksia

Ompelukone palautui pitkän lainan jälkeen tyttäreltä minulle. Niinpä innostuin eilen vähän ompelemaan.



Keittiön ja eteisen välinen oviaukko sai japanilaisvaikutteisen oviverhon. Kangas on Japanista second hand -kaupasta ostetusta kimonosta napsaistu. Aika passelinlevyisiä kangaskaistaleet olivat. Ihan vähän piti kuitenkin sivusta leikata pois.



Eteisen ruskea lipasto sai päälleen Okinawalta ostetusta silkkikankaasta ommellun pöytäliinan.



Tyttärentyttärelle korjasin iloinen takin. Sain takin jo vuosia sitten ystävältäni, joka oli syystä tai toisesta poistanut siitä sekä napit että taskut. Taskukankaat ovat marimekkoa, mutta eivät samoja kuin oikeassa iloisessa takissa.



Ystävältäni sain myös vuosia sitten hänen vanhan marikankaisen mekkonsa. Olin jo joskus aikaa sitten aikonut tehdä kankaasta essun esikoislapsenlapselle. Nyt piti mallia vähän muuttaa, mutta valmista syntyi.



Päivän päätteeksi siivosin kangaskaappini. Toiveena oli, että sinne olisi syntynyt hiukan tilaa. Eipä syntynyt. En raaskinut heittää juuri mitään pois, mutta sainpahan ainakin muutaman kankaan hyötykäyttöön.

7 kommenttia:

HeidiHelmiina kirjoitti...

Voi miten paljon kankaita. Kivoja juttuja olet tehnyt.

Bluesea kirjoitti...

HeidiHelmiina,kiitos! Kyllä niitä kankaita on tosiaan kertynyt. Ja tuossa ei ole edes vielä ihan kaikki. On vielä pari jemmalaatikkoa ;-)

S-Sadie

junglehouse mom kirjoitti...

Oon kuumeisen lapsen kanssa kotona suunnitelmissa ommella hänelle takkia, mutta makoilen vaan tietokoneen edessä enkä saa itseä ylös millään kun toinenkin tuijottaa videoita.. Mutta nyt tuli into nousta ja ommella ;D

Anonyymi kirjoitti...

Ihania ompeluksia! Toitko paljon kankaita Japanista? Olisi hauska nähdä niitä lisää. Kangaskaappisi näyttää hienolta ja ennenkaikkea SIISTILTÄ!

Toi kuvassa taustalla näkyvä verho - onko itse maalattu vai onko kangas ostettua? Jos ostettua, niin mistä ja mikä malli - näyttää tosi hienolta.

t. tuike - kädet jäässä ja ajatus jäässä, pakko mennä taas lämmittämään taloa

Bluesea kirjoitti...

junglehouse mom, hienoa, jos sait innostuksenpuuskan kuvistani ;-)

tuike, voi kiitos! En tuonut Japanista muita kankaita kuin tuon ruskean, josta tein keittiön oviaukon verhon. Ihania kankaita olisi voinut ostaa vaikka kuinka, jos olisi ollut tilaa rinkassa (ja tarve!). Olen joskus aiemmin ostanut muutaman kankaan Japanista, mutta valitettavasti niistä ei taida riittää erityisesti esiteltävää. Tykkään siisteistä kaapeista, muuten siisteyden laita onkin vähän niin ja näin. Tuo verhokangas ei suinkaan ole minun käsialaani (en osaa maalata enkä piirtää!), vaan muistaakseni Vallilan tuotantoa. Olisikohan kankaan nimi "Villiruusu". Postasin verhon ompelusta syyskuussa: http://saksittua.blogspot.com/2010/09/syys-ja-talviverho.html

Saksi-Sadie

Anonyymi kirjoitti...

Hei vielä! Olen ollut just silloin blogitauollani, joten siksi en muistanut verhoja. Aivan ihanat, kuin maalatut. Kiitos vinkistä.

t.tuike

Bluesea kirjoitti...

tuike, joo, minustakin aivan ihana verhokangas. Se oli itseasiassa mieheni löytö Kodin ykkösestä. Hän tuli verhomallin kanssa kotiin ja sanoi, että oisko nää kivat - ja olihan ne eli pikaseen menin sitten ostamaan sitä kangasta. Se taisi olla toissa keväänä.

S-S