Minun Elina Tunturini

Pyöräileminen on minulle suuri nautinto. Ajan yli puolet vuodesta pyörällä työmatkani (kovin lyhyt matka, vain nelisen kilometriä). Viikonloppuisin ja varsinkin lomilla pyörällä tulee hurauteltua paljon pidempiäkin matkoja. Usein ihan hyötyliikuntaa: vierailuja tyttären luo, käyntejä kaupungilla tai ostosreissuilla.

On ihanaa päästä helposti ja nopeasti - tai omaan tahtiin - paikasta toiseen tai sitten vain ajella ilman sen kummempaa määränpäätä.

Minun Elinani on burgundin punainen, 9-vuotias, kolmivaihteinen, siis ihan tavallinen naistenpyörä.

Kaikki olisi suorastaan täydellistä, jos pyörätiet eivät olisi täynnä moskaa, joka voi rikkoa pyörän kumin. Runsaan puolen vuoden sisällä pyörälleni on käynyt niin kolmasti. Syynä on ollut joko lasinsiru tai, niin kuin viimeksi lomalla, ruusun piikki.

En osaa itse korjata pyörää, joten harmitus siirtyy minulta äkkiä J:lle.

Miksi kukaan insinööri tai muu keksijä-pellepeloton ei ole keksinyt joko harjaa tai imuria, jonka voisi asentaa pyörän eteen (se harjaisi tai imuroisi kaiken tielle tulevan roinan) tai vaihtoehtoisesti keksinyt niin vahvaa materiaalia pyörän kumiin, että se ei yksiä lasinsiruja tai orapihlajan piikkejä hätkähtäisi?