sunnuntai 28. marraskuuta 2010

Tokiossa

Junalla reissaaminen suuremmassa mittakaavassa on nyt taaksejäänyttä elämää. Nyt seilataan vain paikallisilla junilla ja metrolla täällä Japanin pääkaupungissa Tokiossa. Kaupunki vaikuttaa kyllä himpun verran suuremmalta kuin aiemmasta käynnistä muistinkaan. Ja väkeä on paljon. Joka paikassa.

Eilen meillä oli ihana päivä kaupungilla, kun saimme oppaaksemme tuttavantuttavan, japanilaisen Y:n. Olimme heti kohta kuin vanhat ystävät, niin helppoa oli tulla hänen kanssaan toimeen.

Ehdimme käydä kirjakaupassa, kahvilassa, kirjastossa, museossa ja teehuoneella hänen kanssaan. Tänään jatkoimme tutustumista Ueno-puiston läheisyydessä oleviin paikkoihin. Vietimme tunteja Japanin kansallismuseossa ja koska päivä oli kaunis, vietimme aikaa myös kansoitetussa Lootuslammikkopuistossa.


Tein matkan ensimmäisen kirjahankinnan. Kirja pakattiin kirjakaupan paperikansiin, joten arvoitukseksi jää - tässä vaiheessa -teille, mikä kirja on kyseessä. tiedossa on kuitenkin useamman tunnin lentomatkoja, joten kaipasin luettavaa.

Teehuoneella:


Seiki Kurodan töitä katsomassa:


Kansallismuseossa:



Ueno-puistossa:


...keväällä tämä kuja on vallan vaaleanpunainen:

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

että syksyä siellä näytään elelevän... H

Säätäjä-Salla kirjoitti...

Moi! Ihastelen täällä taas kuvia! Kauniilta näyttää tuokin alin, lehdet vastavalossa :) Jännätään kirjan henkilöllisyyttä. Erikoinen tapa nuo kaupan paperikannet. Hyvä kun tulee suojattua. Seiki Kurodan maalaukset näyttävät noin pikkukuvasta katsoen yllättävän länsimaishenkisiltä! Huomaan, että tunnen japanilaista taidetta vain ihan vähän ja varmaan aika stereotyyppistä nyky-sellaista. Kauniita syystunnelmia sinne täältä keskeltä suurten hankien (melkein)!