Karjalanpiirakan prototyyppi

Äitini oli ja anoppini on edelleen armoitettu karjalanpiirakoiden tekijä. Ihania, suussasulavia karjalanpiirakoita olen syönyt kymmeniä, satoja kertoja. Molempien piirakat ovat olleet todella maittavia.

Anopin kanssa olen joskus talkoilla piirakoita tehnytkin, mutta yksin en moiseen hommaan jaksaisi ruveta. En usko, että onnistuisinkaan kovin hyvin.

Katselin tänään kankaitani tyttäreni kanssa ja kuinka ollakaan, löytyi ruskeaa villakangasta ja kermanväristä kuviopintaista trikoota. Niistä tuli heti ajatus kankaisesta karjalanpiirakasta. Olen aiemmin tehnyt tyttärentyttärelle kankaisia pipareita ja tytär on tehnyt huovasta voileipiä, mutta nämä kankaat olivat kuin tehdyt piirakoita varten.

Piti siis päästä kokeilemaan. Ja tulokseksi syntyi yksi piirakka:


Ihan pellillistä näitä piirakoita en varmaankaan tahko, mutta jokunen niitä pitää tämän ainokaisen seuraksi varmasti tehdä. Pidemmältä katsottuna se näyttää ihan oikealta ;-)

Ei kiitos ja Tell Me You Love Me

Sain vihdoin kuunneltua Anna-Leena Härkösen Ei kiitos -kirjan äänikirjana. Kuuntelin sinnikkäästi, vaikka en oikein jaksanutkaan innostua koko kirjasta. Ei kiitos kertoo nelikymppisen pariskunnan elämästä naisen näkökulmasta. Nainen ei ole tyytyväinen suhteeseen, sillä hänestä mies ei ole seksuaalisesti riittävän aktiivinen. Tarina kyllä kiinnosti sen verran, että pitihän se kuunnella loppuun. Minua itse asiassa ärsytti aika lailla näyttelijätär Sari Mällisen luenta. Hän on minusta hyvä näyttelijä, mutta jotenkin hänen äänensä ei istunut tähän rooliin.

Tämä oli kaiken kaikkiaan ensimmäinen kerta, kun kuuntelin äänikirjaa. Okei, toimii ehkä jossain tilanteessa ja voihan siinä sitten samalla tehdä käsitöitä, mutta mieluummin luen itse. Ehkä juuri tuo "vääränlainen" ääni on se, jota tässä tapauksessa kaihdoin. Kun itse lukee, voi sen äänimaailman luoda ihan vaan omassa päässään. Taitaa passata minulle paremmin.



Heitänpä lyhyen kommentin samantien myös viime lauantaina päättyneestä kymmenosaisesta amerikkalaisesta televisiosarjasta Sano että rakastat (Tell Me You Love Me). Heitin jo jossain aiemmassa postauksessa juttua, etten ole sarjasta innostunut. Täytyy vähän kääntää kelkkaa, nimittäin sarjan stoori eteni hyvin, siihen tuli syvyyttä ja se oli loppujen lopuksi hyvinkin uskottava. Joskus on niin, että pitää nähdä koko juttu, ennen kuin voi antaa lopullisen arvion. Ja tämän sarjan kohdalla kävi niin. Tästä on kyse (suurin piirtein): sarja kertoo kolmesta pariskunnasta ja heidän kriisissä olevista suhteistaan. Pariskuntien tilanne on varsin erilainen. He käyvät saman terapeutin luona selvittelemässä suhteitaan. Myös terapeutin omaa elämää valotetaan sarjan kuluessa.

Sarja on siis saatavana dvd:näkin (ainakin jenkeistä). Lisää sarjasta voi lukea nettisivuilta: www.hbo.com/tellme/

Tell Me You Love Me -kuva sarjan nettisivuilta.

Nappileikki

Rakastin jo lapsena äidin nappipurkkia ja nappien kanssa huseeraamista. Teimme siskon kanssa napeista pareja ja koululuokkia ja sen sellaista.

Sain joskus työkaveriltani pussillisen hänen äitinsä vanhoja nappeja. Toin ne tänään töistä kotiin ja heti teki mieli ruveta leikkimään niillä.



Aivan ihastuttavia nappeja. Tein niistä samanlaisia paririvejä kuin lapsena. Mutta miten monta paritonta nappia onkaan! Hassua.

Jääkaappimagneetteja

Vuosien varrella jääkaappimme ja pakastimemme oviin on kertynyt kymmeniä magneetteja. Olemme itse ostaneet niitä matkoiltamme ja lisäksi sukulaiset ja ystävät ovat kiikuttaneet meille niitä maailmalta. Tosi kivoja magneetteja meillä onkin, ainakin paristakymmenestä maasta.

Koska olemme kiinnittäneet magneeteilla oviin lukuisan määrän valokuvia itsestämme, lapsistamme ja lapsenlapsistamme, en halua julkaista kuvaa koko kokoelmastamme, mutta pienen otoksen näpsäisin.

Eilen jenkit sanoivat "Yes" Barack Obamalle. Tämän päivän kunniaksi esittelen vävypojan jenkkilästä tuoman magneetin:

Eiliset ostokset kuvin

Olin eilen illalla niin ryytynyt, että ei tullut mieleenikään kaivaa kameraa esiin kuvatakseni ostoksiani, mutta heti tänään, kun näin Säätäjä-Sallan kommentin, ajattelin, että no, miksipäs ei. Tässä ne ostokset siis ovat (ja vielä yksi ekstra, jota en tullut eilen edes maininneeksi).



Petroolin sininen sataprosenttista puuvillaa oleva neuletakki on juuri sellainen, jollaisen nyt halusinkin. Väri on niin hieno. Se sopii hyvin yksiin ruskean kanssa, johon olen myös tällä hetkellä tykästynyt. 4 euroa.



Suloisen lohenpunaisen kukkatyynyliinan kuosi tuo jotenkin mieleen 50-luvun. En ole varma pidänkö tyynyliinana vai käytänkö kankaan johonkin. 1 euro.



En tiedä onko kaitaliina bambua, mutta joka tapauksessa se sopii hyvin suojaamaan lipastoani. Sen päälle näyttää kertyvän roinaa jos toistakin. Kunhan saan kirjahyllyn vielä jostain huoneeseeni, niin ehkä lipaston päällinen on vähän tyhjempi! 1 euro.



Viimeisenä vaan ei vähäisinpänä ihastuttava voimakasvärinen kukka-aplikaatio, jota tulen käyttämään jossain. Aika näyttää missä. 1 euro.

Tampereella

Olin tänään työmatkalla Tampereella. Päivä meni työasioiden merkeissä, mutta kävelimme sentään Hämeenkadun halki eestaas. Mukava kaupunki. Illan suussa jouluvalot syttyivät ja valaisivat kadun. Väkeä oli yllättävän paljon.

Ennen junan lähtöä ehdimme käväistä Uff:n myymälässä ja tein muutaman löydön: ostin petroolin sinisen neuletakin, kukallisen tyynyliinan ja bambukaitaliinan.

Finnair tarjosi

Finnair tarjosi tänään meille 85-vuotispäivänsä kunniaksi (ja kaikille muillekin, jotka vain halusivat) maksuttoman sisäänpääyn Kiasmaan. No, pitihän sinne mennä tänään, kun oltiin ajateltu mennä J:n kanssa näyttelyä katsomaan joka tapauksessa. Tarjolla oli herkullista aasialaista nykytaidetta. Erityisesti pidin tuossa yläpuolella olevassa kuvassa näkyvästä teoksesta, joka on korealaisen taiteilijan ohuen ohuesta kankaasta tekemä perinteisen korealaisen talon kuva. Lisää Kiasman nettisivuilla!

Söimme kahvilassa aasialaisvaikutteisen lounaan ja kävimme vielä katsomassa Woody Allenin uutuuden Vicky Cristina Barcelona. Mukava leffa!