perjantai 25. heinäkuuta 2008

Härkää sarvista -peitto etenee


En ole antanut itselleni lupaa tarttua muihin käsitöihin, sillä isonsiskon synttärit lähenevät huimaa vauhtia ja on ollut pientä paineentapaista synttärilahjan ompelemisen kanssa. Tänään ison valkoisen peiton ompelu on edennyt kohtalaisen hyvin. Säätäjä-Salla on joskus vuosia sitten "vapauttanut" minut siitä, että en enää tuijota niin tarkkaan osuvatko saumat aivan tarkalleen kohdalleen. Ihana ajatella, että kyseessä on "käsityön jälki", eikä saumojen siis tarvitsekaan mennä teollisen työn tarkkuudella juuri kohdalleen. (Joskus kyllä mietin, että miksi ihmeessä ne eivät voi mennä, vaikka leikkelen kuinka samankokoisia paloja ja ompelen mielestäni suht'koht' samanlevyisiä saumoja. No, näin vain on.)

Kun mietin peittoa, ajattelen, että sehän on kuin morsiuspuku (jotain vanhaa, jotain uutta, jotain lainattua, jotain sinistä...). No, miten vain. Olen kuitenkin saanut ommeltua peiton paloista yhteen lähes puolet. Lisäksi olen saanut ostettua sekä taustakankaan että väliin tulevan vanun.

Vanun ostaminen olikin oma ruljanssinsa. Ajattelin, että käväisenpä ostamassa vanun Tikkurilasta. Kävelin (Polkupyörästä hajosi kumi. Se sitten taas on toinen tarina.) sinne kangaskauppaan, jossa myytiin ei-oota. Ei hätiä mitiä, juna-asema oli lähellä ja sieltä sitten Hesaan. Kävin kahdessa suuressa kaupassa kyselemässä vanua. Eipä ollut. Huh-huh. Mietin jo, että pitääkö lähteä maaseutukierrokselle. Kun pääsin reissulta kotiin, soitin Itäkeskukseen, josta sitten löytyi kauppa, jossa oli vanua. Hain sen sieltä seuraavana päivänä.

Valkoista valkoisella saattaa kuulostaa vähän tylsältä, mutta minusta peitosta näyttää tulevan ihan kiva. Sitä paitsi juhlakalu haluaa juuri tällaisen hillityn peiton. Ja kankaathan ovat suurimmaksi osaksi häneltä saatuja.

Olen aiemmin tehnyt kaksi vähän samantapaista valkoista ja vähän kuvioita valkoisella -kankaista koostuvaa torkkupeittoa. Itse peittojen tekeminen ei ole kovin työlästä, mutta näissä kahdessa torkkupeitossa on ollut haasteellisia osuuksia: toinen oli hääparille tehty lahja ja siihen kirjoin joitain "elämänohjeita" ja se siinä peitossa oli työläintä, toisen peiton tein tyttärelleni ja hänen avomiehelleen tupaantuliaislahjaksi ja peiton taustakankaaseen kirjoitin tekstiilitussilla saksankielisen runon. Haasteellisinta oli kirjoittaa runo oikein, sillä en osaa saksaa.

Mutta, mutta. Töitä siis riittää vielä sisaren peiton teossa. En ole kuitenkaan epätoivoinen - ainakaan vielä.

2 kommenttia:

Säätäjä-Salla kirjoitti...

Hahhahahhaa, täällä taas "Käsityön jälki" koneella kyttäämässä! Valkoinen valkoisella kuulostaa hienolta, ei yhtään tylsältä. Olikohan se meidän hääpeitto? Mutta mielestäni siinä oli kyllä väriä ihan jonkin verrankin eikä ihan suorastaan elämänohjeita vaan niitä runonpätkiä. Olipas epäonninen materiaalinhakumatka! No mutta huomiseen, pakkohan tässä on petiin mennä pikkuhiljaa. :D

Saksi-Sadie kirjoitti...

No, joo. Teidän peitosta oli kyse. Ja tarkemmin asiaa mietittyäni, eihän siinä tosiaankaan sen kummempia elämänohjeita ollut. Vain joitain pieniä runonrääpäleitä ja lausahduksia. Kääk. Nyt on paras mennä nukkumaan.