maanantai 28. heinäkuuta 2008

Valokuvia albumiin

Kun kielsin itseltäni loman aikana muut käsityöt kuin tuon aiemmin mainitsemani ison valkoisen tilkkupeiton, pitihän sitä kuitenkin saada jotain vaihtoehtotekemistä käsille.

Meidän perheellä on valokuva-albumeita tehty lähinnä matkakuvista. Yhtenä sateisena lomapäivänä innostuin laittamaan yksiin kansiin nuorimmaisen ylioppilasjuhlan kuvat. Kaupasta löytyi mukava perusmallia oleva musta albumi.

Käytän kuvien liimaukseen siihen tarkoitukseen valmistettuja pieniä liimalappusia. Niitä laitetaan kunkin kuvan kulmaan ja siitä sitten kuvat albumikartongille. Tarkkana tyttönä minä kuitenkin puolitan nuo pikkulappuset, joten siinä ovat kynnenaluset hellinä, kun irrottelee lappusten taustapapereita ;-)

Albumi on tekstejä vaille valmis. Mietin vielä vähän kuvatekstejä, mutta todennäköisesti päädyn siihen, ettei mitään tekstejä kirjoiteta.

Huvittavimmat kuvat albumissa ovat aika alussa: koulun hienon ylioppilasjuhlan jälkeen ylioppilaan vanhemmat, jotka ovat ylioppilaita vuosimallia -71 ja -73, innostuivat ottamaan kuvat toisistaan. Ylioppilaslakit päässä. Tällaista kuvaa ei meistä kummastakaan ole otettu aiemmin.

1 kommentti:

Säätäjä-Salla kirjoitti...

Joo se onkin ongelma, miten saa itsensä laittamaan kuvat albumiin. Tosin meillä on ongelma jo kuvien teettämisen kanssa, kun kaikki on digitaalisessa muodossa ja muka varmassa tallessa, milloin vain teetettävissä - eipä tuu teetettyä. Loistoidea tuo yo-lakkikuva vanhemmista. Ei vaan meidän kotona tule onnistumaan, kun ei tuo puolisoni ole yo.