sunnuntai 24. elokuuta 2008

Kierrätystä ja vaihdantataloutta

Vuosien varrella on erilaista tavaroiden kierrätystä ja vaihdantataloutta harrastettu lähisuvussamme ahkerasti.

Varsinkin siinä vaiheessa, kun sisarusteni lapset, siis lastemme serkut, ja omat lapsemme olivat kasvuvaiheessa, vaatteet, kengät, urheiluvälineet ja lelut siirtyivät tiuhaan kodista toiseen. Usein välivarastona näille vaatenyssyköille ynnä muille roinille toimi äitimme koti.

Nyt tuota välivarastoa ei enää ole, mutta tavarat siirtyvät edelleen taloudesta toiseen tavatessamme.

Käsitöitä tekevänä ihmisenä minulle näyttää kertyvän suvulta kaikkea mahdollista materiaalia. Kellari pursuaa matonkuteiksi leikattavia vanhoja lakanoita, tilkkutöihin sopivia erikokoisia kankaita ja nuken täytteeksi sopivia tyynyjä.

Sen lisäksi, että tavara suvussamme kiertää, teemme myös erilaisia vaihtokauppoja. Erityisesti tämä pätee veljeni ja minun väliseen suhteeseen. Olen monet kerrat saanut auliisti veljeltäni autokyydin paikkaan jos toiseenkin. Yhtä auliisiti minä olen sitten ommellut hänen verhojaan, lyhentänyt housun lahkeita, leikannut hiuksia ja niin edelleen. Yhteisellä kasvimaallamme vuorottelemme kastelupuuhissa. Minä ainakin olen tähän palvelujen vaihdantaan ollut oikein tyytyväinen.

Uuden huoneeni järjestelyt ovat edelleen vaiheessaan. Poikani tavaroita on huoneessa edelleen nyssykkä jos toinenkin. Syyskuussa viimeistään hän on luvannut viedä omat roinansa pois. Hän on tehnyt tavaroidensa tsekkausta ja yhtenä päivänä hän oli kasannut ison kassillisen vaatteita, joita hän ei enää käytä. Kävin läpi kassin ja totesin, että siinä on ainakin viiteen paikkaan meneviä asuja, nimittäin toiselle pojallemme, minulle, siivouskaappiin (rättiainesta), uffille ja kirpputorille.

Kotoa viimeksi poismuuttaneen poikamme huonekaluista huoneeseen jäi muun muassa yli 40 vuotta vanhan kirjoituspöydän kaappi ja laatikosto. Pöydän pöytälevy kelpasi jo aiemmin toiselle pojallemme. Laatikoston kelpuutan oman työpöytäni alle, kunhan laatikoston yksi irtonainen jalka liimataan ja koko laatikostoa lyhennetään hiukan. Kaappia en kelpuuttanut. Kyselin noin kuudelta eri taholta, mm. kierrätyskeskuksesta, kelpuuttaisivatko kaapin. Kukaan/mikään taho ei kelpuuttanut. No, 60-luvun lastulevystä tehty rumahko kaappi päätyi nuorimmaisen voimannäytön jälkeen kappaleina roskikseen. Ihan kaikelle vanhalle ei tarvitse antaa enää uutta mahdollisuutta! Ymmärrän kyllä ne tahot, jotka sanoivat ei kiitos, niin minäkin olisin sanonut!

2 kommenttia:

Säätäjä-Salla kirjoitti...

Moikka taasen! Se on muuten ihana juttu tuo vaihdantatalous. Itsekin olen sieltä teidän suunnasta päässyt nauttimaan sen hedelmistä, tosin aika yksipuolisesti, mulla kun ei tuo organisointipuoli pelaa edes sen vertaa, että tulisin raakanneeksi omia tavaroitani ja muistaisin tarjota niitä kovin usein muille. On kuitenkin ihanaa löytää onnellinen omistaja tavaralle, jolle ei kerta kaikkiaan enää ole käyttöä mutta jota ei voi heittää poiskaan. Toisaalta joskus on myös huojentavaa vain todeta, että tätä ei kyllä kukaan tule pitämään roskaa kummempana, joten paras kuitenkin viskata menemään, ja sitten todella toimia asianmukaisesti.

Tuosta kasvimaan kastelusta vuoronperään tuli mieleeni, että tuo taitaa olla nykyaikana noita heikommin hyödynnettyjä asioita: on kyllä vempaimia, jotta kukin voi mahdollisimman itsenäisesti hoitaa omat asiansa, mutta yhteisöllisyyttä ei aina nimeksikään, ja se jos mikä on kuitenkin välillä tarpeen, tehtävien ja vastuun jako.

***

Ja johonkin aikaisempaan kommenttiisi piti nyt ihan asiasta viidenteen lisätä, että kun väitit, ettei kielesi ole rikasta, olet kyllä aivan väärässä: se on sujuvaa ja kaunista suomea, hauskaa luettavaa! Niinpä täällä aina väijyskelenkin! :D

Saksi-Sadie kirjoitti...

Kiitos, kiitos, jälleen S-S-sein!

Yritän kirjoitella jotain, että jonkunlainen tuntuma kirjoittamiseen säilyisi. Työssä toki joudun/pääsen kirjoittamaan, mutta varsin asia-asiaa pitää yrittää pykätä.