perjantai 11. heinäkuuta 2008

Pikkuisimman peitto

Nuorimmaisin lapsenlapsistamme, Fa, sai isovanhemmilta nimenantojuhlassa lahjaksi tekemäni tilkkupeiton. Olen tehnyt vastaavanlaisia vauvapeittoja ainakin parikymmentä. Idea on yksinkertainen: 10 x 10 cm:n paloja leikataan, sommitellaan ja ommellaan. Tässä työssä on 54 palasta ja reunat ovat 10 cm:n levyiset. Tällaisesta saa jo ihan mukavan kokoisen pikkupeiton.

Fa:n peittoon käytin erisävyisiä yksivärisiä punertavia kankaita. Tarkemmin ottaen joukossa on jokunen aivan valkoinenkin palanen. Reunuskankaan ostin ihanasta tilkkutyökaupasta Amsterdamista joulukuussa, tyttären laitettua tekstiviestin, että ultraääni näyttää tytön olevan tulossa.

Aiemmissa töissäni olen tehnyt taustan yhdestä kankaasta, mutta tällä kertaa päätin tehdä peitosta kääntömallin. Taustan päätin tehdä vihreän eri sävyistä, edelleen yksivärisistä kankaista. Mukana on sekä puuvillaa että pellavaa, taitaapa kyllä olla jotain keinokuituakin, joita en yleensä tilkkutöissäni käytä. Etu- ja taustakankaan välissä on ohut vanu, jonka olen tikannut kiinni muutamalla pistolla joka toisesta tilkun palasta.

Olen kohtalaisen tyytyväinen tähän peittoon. Minua itseäni viehättää peiton punainen puoli enemmän. Peitto sopii oikein hyvin Fa:n luonnonvalkoiseen kangaskehtoon ( johon olen ommellut verhon valkaisemattomasta lakanakankaasta).

Saksi-Sadie

5 kommenttia:

Säätäjä-Salla kirjoitti...

Moikka S-S!

Ihanaa, kun tänne tulee tekstiä kuvien kera! Kaunis tilkkupeitto. Mullekin on ehkä mieluisampi tuo punainen puoli, vaikka tykkään toisestakin. Tulee sellainen olo, että pitäisi tehdä enemmän käsitöitä ja laittaa kuvia tuonne blogiin, sitä se aina on, kun näkee muiden hienoja töitä. Jos ei olisi lomanaloitussiivousta, ehkä saisi jotain kätten töitä aikaan, jos ja jos... :/ Ehkäpä jos saisin edes niitä keskeneräisten käsitöiden kuvia nettiin, tulisi vähän paineita saattaa ne loppuun joskus ja sitä kautta saisin tehtyäkin.

Tilkkuilusta tuli mieleen kangaslöytöjen tekeminen ja siitä se, että haaveilen pääseväni tänään kirppiskierrokselle Aaronin kanssa, jos vaikka Janne ja Antto menevät uimaan tms. Meillä on täällä aika hyvät kirppisolot. Mitähän mäkin muka sieltä tarvitsen... Mutta kiva lepuuttaa silmiään roinassa ja ehkä jopa tehdä joku löytökin. :)

Bluesea kirjoitti...

S-S, lukaisin viestisi ja siitä innostuneena läksin kesäiselle kirpparikierrokselle naapurikaupunkiin. Minulla on siellä kolme suht´koht´säännöllistä vierailukohdetta. Tällä kertaa vain kaksi niistä oli auki.

Yritän tässä elellä aika lailla säästölinjoilla, mutta kirppisostokset vievät niin vähäisiä euromääriä, että niitä on aika mahdotonta vastustaa ;-)

Olisin toki voinut ostaa esim. yhden kauniin puutuolin ja ison satsin villalankoja, mutta nämä mieliteot sain torjuttua. Sen sijaan ostin eurolla pussillisen erilaisia koristenauhoja, joita voin käyttää vaikkapa Anna ja Toivo -nukkeja tehdessäni. Toinen ostokseni oli musta t-paita, jossa oli venäläisten babuska-nukkien kuvia - hinta 90 senttiä. Ei paha.

Huomenna menen tyttären kanssa Hietsuun. Saa nähdä mitä sieltä tarttuu kainaloon.

***

Kuuntelimme (cd:nä) illalla Piazzollan Five Tango Sensationsía Kronoksen esittämänä. Kyllä on kaunista!

Saksi-Sadie

Bluesea kirjoitti...

S-S, laita ihmeessä blogiisi kuvia keskeneräisistä käsitöistäsi. Niitäkin on niin kiva tutkailla. Ja sinähän voit saada vaikka kuinka mainioita ehdotelmia kommentoijilta töiden viimeistelyyn ;-)

Säätäjä-Salla kirjoitti...

Moikka taasen "S-S-kaima"!

Arvaas, kävin yhdellä kirppiksellä enkä löytänyt mitään, oli joitain leluja mut ei nyt sitten kuitenkaan tullut otettua mukaan, kun eivät sittenkään olleet niin mahtavia. No mutta matkalla toiselle kirppikselle huomasin, että yksi kangaskauppa (muutenkin sikaedullinen, oikeasti) oli lopettamassa epäsäännöllisen toimintansa kokonaan, sinne siis! Kahdella eurolla metri lähti vaikka mitä. Kolmea laatua otin yhteensä 40 euron arvosta! Siinä noin 10 metriä tummansinistä puolipellavaa, josta teen paraikaa housuja, 5 metriä oranssia valoverhokangasta (vaikka saatan siitä tehdä kyllä jotain vaatetustakin) sekä 5 metriä ruskeaa trikoota, josta saa vaikka mitä. Ja jäi kaihertamaan, vieläkö jotain pitäisi hakea, huomenna vois vielä just ja just ehtiä. En sitten niine kantamuksineni enää mennyt toiselle kirpparille vaan ostin pikaiset ruoat lähikaupasta ja suuntasin kotiin ihailemaan ja pesemään saalistani.

Mulla on muuten, sanoinko, aikamoinen läjä villalankoja, jotka mulle lykkäs pois muuttaessaan naapuri. Paljon on hiuksiksi sopiviakin, olen laittanut erilleen. Jos siis tulee tarvetta tai muuten haluat, kerro vaan niin toimitan. Toki niinkin, että jos joskus pääsette kyläilemään, niin voit itse plärätä. Nimimerkki rojua kertynyt taas liikaa ja lisää tulee. :/

Pitäs varmaan tosiaan ruveta ottamaan kuvia niistä käsitöistä ja laittaa blogiin. Saisipa aikaiseksi! Hohhoijaa. Mutta nyt housujen kimppuun.

Toivottavasti teillä on tänään tuloksekas kirppiskierros! ;)

Bluesea kirjoitti...

Säätäjä-Salla!

Sun oma, ihana blogisihan jää ihan kesannolle, kun käytät energiasi täällä viestittelyyn ;-)

Ei vaan, ihan kiva rupatella näin.

Tyttärelle tarttui yhtä sun toista pientä Hietsusta, mutta minä tyydyin ostamaan pussillisen lankoja. Törsäsin siis 2 euroa plus jotain pientä kustansin Le:lle ja Ro:lle, jotka myös olivat reissussa. Villalangoista ruskeat ajattelin nukkien hiuksiksi ja violetit sekä punertavat ajattelin käyttää johonkin neuleeseen, jonka teen pikkuisille.

Kiitos lankatarjouksesta. Katsastan, kun tuun joskus teillä käymään. Minullakin lankoja on riittämiin, mutta aina vain niitä näyttää tarttuvan mukaan.

Le lähti papan kanssa Hietsusta kotiin, mutta me tytöt menimme ravintolaan kesäsunnuntain leppoisalle brunssille. Fa oli kuin unelma ja Ro:kin vinkui vain vähän ;) Hänen kanssaan on niin kiva jutella "tyttöjen juttuja" s.o. kynsilakoista, hiuspinneistä ja nukeista ja sen sellaisesta.

Telottu sormi ei vaivaa oikeastaan enää ollenkaan. Pitää vain vesiä varoa (eli ei voi tiskata jne.).

Pääsisinköhän huomenna aloittamaan seuraavaa käsityöurakkaani - vanhemman isonsiskon synttärilahjaa?

Saksi-Sadie