Pyöräileminen on minulle suuri nautinto. Ajan yli puolet vuodesta pyörällä työmatkani (kovin lyhyt matka, vain nelisen kilometriä). Viikonloppuisin ja varsinkin lomilla pyörällä tulee hurauteltua paljon pidempiäkin matkoja. Usein ihan hyötyliikuntaa: vierailuja tyttären luo, käyntejä kaupungilla tai ostosreissuilla.
On ihanaa päästä helposti ja nopeasti - tai omaan tahtiin - paikasta toiseen tai sitten vain ajella ilman sen kummempaa määränpäätä.
Minun Elinani on burgundin punainen, 9-vuotias, kolmivaihteinen, siis ihan tavallinen naistenpyörä.
Kaikki olisi suorastaan täydellistä, jos pyörätiet eivät olisi täynnä moskaa, joka voi rikkoa pyörän kumin. Runsaan puolen vuoden sisällä pyörälleni on käynyt niin kolmasti. Syynä on ollut joko lasinsiru tai, niin kuin viimeksi lomalla, ruusun piikki.
En osaa itse korjata pyörää, joten harmitus siirtyy minulta äkkiä J:lle.
Miksi kukaan insinööri tai muu keksijä-pellepeloton ei ole keksinyt joko harjaa tai imuria, jonka voisi asentaa pyörän eteen (se harjaisi tai imuroisi kaiken tielle tulevan roinan) tai vaihtoehtoisesti keksinyt niin vahvaa materiaalia pyörän kumiin, että se ei yksiä lasinsiruja tai orapihlajan piikkejä hätkähtäisi?
tiistai 29. heinäkuuta 2008
maanantai 28. heinäkuuta 2008
Juhlia ja sukujuhlia
Juhlia tulee ihan spontaanisti järjestettyä kotona ihan kaksin. On helppo keksiä syy pienen herkkuhetken järjestämiseen. Se voi olla lomanaloitus, nuorimman lapsenlapsen kolmannen nimen nimipäivä, polkupyörän kumin korjaus tai melkein mitä vain.
Tälle kesälle on sattunut harvinaisen monet ihan oikeat sukujuhlat tai -tapaamiset. On ollut ylioppilasjuhlat, ristiäiset, juhannusjuhlat, nimiäiset ja kahdet synttärit. Ainakin yhdet tasavuosisynttärit ovat vielä tulossa. Yhdet maailmalleläksiäisjuhlat skippasimme, koska olimme itse lähdössä reissuun.
On mukava tavata sukua, kuulla kuulumisia ja nauttia erilaisista herkuista.
Menneenä viikonloppuna juhlia oli peräti kahdet. Ensin hellepäivän juhlat nuoremman isonsiskon vapaa-ajan kodissa ja eilen vietimme anoppini synttäreitä hänen kotonaan. Lauantain juhlissa oli tarjolla tavalliseen tapaan monenmoista herkkusyötävää ja juotavaa. Suvussamme on totuttu siihen, että erilaisia ruokarajoitteita on yhdellä sun toisella, joten tarjoilua on moneen lähtöön. Onneksi kasvisruokailijatkin yleensä huomioidaan varsin hyvin. Puutarhassa on mukava istuskella, rupatella ja napostella.
Sunnuntain juhliin kälyni oli valmistanut makoisaa kesäkeittoa ja jälkiruuaksi oli mansikoita ja jäätelöä. Teimme tyttäreni kanssa juhliin ison porkkanakakun. Tyttäreni on taitava leipuri, joten minä olin vain vähäinen avustaja (= hankin tarvikkeita kaupasta, vaahdotin munat ja sokerin...). Kakusta tuli, ah, niin herkullinen. (Harmi kun jäi ottamatta kuva kakusta!) Lauantain juhlissa väkeä oli 17, sunnuntaina 16.
Varsinkin ikäihmisille on aika hankala ostaa mitään lahjoja. Meidän lahja anopille nautittiin jo menneellä viikolla kaupungilla: veimme hänet syömään japanilaiseen ravintolaan.
Sisaren synttäripäivää (= hellepäivän juhlat) muistin läjällä erilaista kirpputoriroipetta (teemukeja, Kimpassa-kirja, pikkunaulakko ja valokuvankehykset) ja teellä sekä korilla, jossa nämä kaikki roippeet olivat. Onneksi on sisko, jolle kelpaa myös tällainen kirppissälä!
Tälle kesälle on sattunut harvinaisen monet ihan oikeat sukujuhlat tai -tapaamiset. On ollut ylioppilasjuhlat, ristiäiset, juhannusjuhlat, nimiäiset ja kahdet synttärit. Ainakin yhdet tasavuosisynttärit ovat vielä tulossa. Yhdet maailmalleläksiäisjuhlat skippasimme, koska olimme itse lähdössä reissuun.
On mukava tavata sukua, kuulla kuulumisia ja nauttia erilaisista herkuista.
Menneenä viikonloppuna juhlia oli peräti kahdet. Ensin hellepäivän juhlat nuoremman isonsiskon vapaa-ajan kodissa ja eilen vietimme anoppini synttäreitä hänen kotonaan. Lauantain juhlissa oli tarjolla tavalliseen tapaan monenmoista herkkusyötävää ja juotavaa. Suvussamme on totuttu siihen, että erilaisia ruokarajoitteita on yhdellä sun toisella, joten tarjoilua on moneen lähtöön. Onneksi kasvisruokailijatkin yleensä huomioidaan varsin hyvin. Puutarhassa on mukava istuskella, rupatella ja napostella.
Sunnuntain juhliin kälyni oli valmistanut makoisaa kesäkeittoa ja jälkiruuaksi oli mansikoita ja jäätelöä. Teimme tyttäreni kanssa juhliin ison porkkanakakun. Tyttäreni on taitava leipuri, joten minä olin vain vähäinen avustaja (= hankin tarvikkeita kaupasta, vaahdotin munat ja sokerin...). Kakusta tuli, ah, niin herkullinen. (Harmi kun jäi ottamatta kuva kakusta!) Lauantain juhlissa väkeä oli 17, sunnuntaina 16.
Varsinkin ikäihmisille on aika hankala ostaa mitään lahjoja. Meidän lahja anopille nautittiin jo menneellä viikolla kaupungilla: veimme hänet syömään japanilaiseen ravintolaan.
Sisaren synttäripäivää (= hellepäivän juhlat) muistin läjällä erilaista kirpputoriroipetta (teemukeja, Kimpassa-kirja, pikkunaulakko ja valokuvankehykset) ja teellä sekä korilla, jossa nämä kaikki roippeet olivat. Onneksi on sisko, jolle kelpaa myös tällainen kirppissälä!
Valokuvia albumiin
Kun kielsin itseltäni loman aikana muut käsityöt kuin tuon aiemmin mainitsemani ison valkoisen tilkkupeiton, pitihän sitä kuitenkin saada jotain vaihtoehtotekemistä käsille.
Meidän perheellä on valokuva-albumeita tehty lähinnä matkakuvista. Yhtenä sateisena lomapäivänä innostuin laittamaan yksiin kansiin nuorimmaisen ylioppilasjuhlan kuvat. Kaupasta löytyi mukava perusmallia oleva musta albumi.
Käytän kuvien liimaukseen siihen tarkoitukseen valmistettuja pieniä liimalappusia. Niitä laitetaan kunkin kuvan kulmaan ja siitä sitten kuvat albumikartongille. Tarkkana tyttönä minä kuitenkin puolitan nuo pikkulappuset, joten siinä ovat kynnenaluset hellinä, kun irrottelee lappusten taustapapereita ;-)
Albumi on tekstejä vaille valmis. Mietin vielä vähän kuvatekstejä, mutta todennäköisesti päädyn siihen, ettei mitään tekstejä kirjoiteta.
Huvittavimmat kuvat albumissa ovat aika alussa: koulun hienon ylioppilasjuhlan jälkeen ylioppilaan vanhemmat, jotka ovat ylioppilaita vuosimallia -71 ja -73, innostuivat ottamaan kuvat toisistaan. Ylioppilaslakit päässä. Tällaista kuvaa ei meistä kummastakaan ole otettu aiemmin.
Meidän perheellä on valokuva-albumeita tehty lähinnä matkakuvista. Yhtenä sateisena lomapäivänä innostuin laittamaan yksiin kansiin nuorimmaisen ylioppilasjuhlan kuvat. Kaupasta löytyi mukava perusmallia oleva musta albumi.
Käytän kuvien liimaukseen siihen tarkoitukseen valmistettuja pieniä liimalappusia. Niitä laitetaan kunkin kuvan kulmaan ja siitä sitten kuvat albumikartongille. Tarkkana tyttönä minä kuitenkin puolitan nuo pikkulappuset, joten siinä ovat kynnenaluset hellinä, kun irrottelee lappusten taustapapereita ;-)
Albumi on tekstejä vaille valmis. Mietin vielä vähän kuvatekstejä, mutta todennäköisesti päädyn siihen, ettei mitään tekstejä kirjoiteta.
Huvittavimmat kuvat albumissa ovat aika alussa: koulun hienon ylioppilasjuhlan jälkeen ylioppilaan vanhemmat, jotka ovat ylioppilaita vuosimallia -71 ja -73, innostuivat ottamaan kuvat toisistaan. Ylioppilaslakit päässä. Tällaista kuvaa ei meistä kummastakaan ole otettu aiemmin.
perjantai 25. heinäkuuta 2008
Härkää sarvista -peitto etenee
En ole antanut itselleni lupaa tarttua muihin käsitöihin, sillä isonsiskon synttärit lähenevät huimaa vauhtia ja on ollut pientä paineentapaista synttärilahjan ompelemisen kanssa. Tänään ison valkoisen peiton ompelu on edennyt kohtalaisen hyvin. Säätäjä-Salla on joskus vuosia sitten "vapauttanut" minut siitä, että en enää tuijota niin tarkkaan osuvatko saumat aivan tarkalleen kohdalleen. Ihana ajatella, että kyseessä on "käsityön jälki", eikä saumojen siis tarvitsekaan mennä teollisen työn tarkkuudella juuri kohdalleen. (Joskus kyllä mietin, että miksi ihmeessä ne eivät voi mennä, vaikka leikkelen kuinka samankokoisia paloja ja ompelen mielestäni suht'koht' samanlevyisiä saumoja. No, näin vain on.)
Kun mietin peittoa, ajattelen, että sehän on kuin morsiuspuku (jotain vanhaa, jotain uutta, jotain lainattua, jotain sinistä...). No, miten vain. Olen kuitenkin saanut ommeltua peiton paloista yhteen lähes puolet. Lisäksi olen saanut ostettua sekä taustakankaan että väliin tulevan vanun.
Vanun ostaminen olikin oma ruljanssinsa. Ajattelin, että käväisenpä ostamassa vanun Tikkurilasta. Kävelin (Polkupyörästä hajosi kumi. Se sitten taas on toinen tarina.) sinne kangaskauppaan, jossa myytiin ei-oota. Ei hätiä mitiä, juna-asema oli lähellä ja sieltä sitten Hesaan. Kävin kahdessa suuressa kaupassa kyselemässä vanua. Eipä ollut. Huh-huh. Mietin jo, että pitääkö lähteä maaseutukierrokselle. Kun pääsin reissulta kotiin, soitin Itäkeskukseen, josta sitten löytyi kauppa, jossa oli vanua. Hain sen sieltä seuraavana päivänä.
Valkoista valkoisella saattaa kuulostaa vähän tylsältä, mutta minusta peitosta näyttää tulevan ihan kiva. Sitä paitsi juhlakalu haluaa juuri tällaisen hillityn peiton. Ja kankaathan ovat suurimmaksi osaksi häneltä saatuja.
Olen aiemmin tehnyt kaksi vähän samantapaista valkoista ja vähän kuvioita valkoisella -kankaista koostuvaa torkkupeittoa. Itse peittojen tekeminen ei ole kovin työlästä, mutta näissä kahdessa torkkupeitossa on ollut haasteellisia osuuksia: toinen oli hääparille tehty lahja ja siihen kirjoin joitain "elämänohjeita" ja se siinä peitossa oli työläintä, toisen peiton tein tyttärelleni ja hänen avomiehelleen tupaantuliaislahjaksi ja peiton taustakankaaseen kirjoitin tekstiilitussilla saksankielisen runon. Haasteellisinta oli kirjoittaa runo oikein, sillä en osaa saksaa.
Mutta, mutta. Töitä siis riittää vielä sisaren peiton teossa. En ole kuitenkaan epätoivoinen - ainakaan vielä.
Helsingin helmi
Jo vuosia, paremminkin vuosikymmeniä Helsingissä on ollut helteisen kesäpäivän ykköspaikka. Eilen mittari oli hellelukemissa ja niinpä suunnistimme junalla kaupunkiin, kävelimme Kauppatorille (mansikoita ja herneitä) ja kohti lauttarantaa. Nanomatka Suomenlinnaan alkoi.
Olipa saarella väkeä kuinka paljon hyvänsä, ei haittaa. Aina on tilaa vielä meillekin.
Polttava auringonpaiste ja vilvoittava merituuli on todella rentouttava yhdistelmä. Eilisenkaltaisten päivien jälkeen ymmärrän aina hetken niitäkin, jotka haluavat lähteä viettämään rantalomaa etelän paahteeseen.
Me kuljimme ympäri saaria, kävimme tekemässä shoppailukierroksen (haaviin ei onneksi tarttunut mitään), kävimme syömässä jo traditioksi muodostuneet pizzat ja sitten rannalle filtin päälle löhöämään! Ai sitä auvoa!
Onneksi tuli ostettua myös hyvällä suojakertoimella varustettua aurinkovoidetta, koska aurinko on nyt tdella petollinen.
Kotiin palasimme vasta illalla. Tuntui siltä kuin olisi ollut vähän pidemmälläkin matkalla ;-)
Olipa saarella väkeä kuinka paljon hyvänsä, ei haittaa. Aina on tilaa vielä meillekin.
Polttava auringonpaiste ja vilvoittava merituuli on todella rentouttava yhdistelmä. Eilisenkaltaisten päivien jälkeen ymmärrän aina hetken niitäkin, jotka haluavat lähteä viettämään rantalomaa etelän paahteeseen.
Me kuljimme ympäri saaria, kävimme tekemässä shoppailukierroksen (haaviin ei onneksi tarttunut mitään), kävimme syömässä jo traditioksi muodostuneet pizzat ja sitten rannalle filtin päälle löhöämään! Ai sitä auvoa!
Onneksi tuli ostettua myös hyvällä suojakertoimella varustettua aurinkovoidetta, koska aurinko on nyt tdella petollinen.
Kotiin palasimme vasta illalla. Tuntui siltä kuin olisi ollut vähän pidemmälläkin matkalla ;-)
Mikromuutto
Olemme asuneet samassa asunnossa jo kohta 16 vuotta. Asuntoon on mahtunut meidän vanhempien lisäksi myös kolme lastamme (tosin aika ahdasta on ollut!).
Nyt alkaa näyttää siltä, että pääsemme viettämään elämäämme kodissamme kahdestaan J:n kanssa. Viimeisinkin lapsistamme on pikku hiljaa siirtämässä maallista omaisuuttaan muualle.
Viime syksynä meillä oli laajahko remontti asunnossamme: olohuoneen ja keittiön lattiat uusittiin ja seiniä maalailtiin. Silloin asustelimme jonkin aikaa varsin ahtaasti. Sen remontin yhteydessä nuorimmainen muutti pois kotoaan ja yksi huone vapautui. Siitä tehtiin J:lle työhuone.
Nyt kun viimeinenkin pentu pesästä lähtee, saan myös minä oman työhuoneen. Tuntuu tosi kivalta, että on oikeasti oma paikka, jonne voi levittäytyä kaikkien kankaiden, papereiden, valokuvien ja sen sellaisen tilpehöörin kanssa puuhastelemaan.
Huoneesta on siis jo osa vapautunut, joten ei kun tavaraa sinne sitten kuskaamaan! Vaihdoin huoneeseen värikkäämmät verhot (löysin kaapista entiset keittiön verhot). Kävin hakemassa kellarista minun värimaailmaani paremmin sopivan maton (uusi matto, joka oli vain odottamassa paikkaansa) ja vanhan, mutta edelleen kelvon työpöydän tuolin (J:n opiskelijakämppäajoilta). Pikku kellarikoppero piti myllätä täysin, että sain nämä artikkelit esille, mutta löysinpä taas samalla jotain poisheitettävääkin.
Kannoimme olohuoneesta ison lipaston huoneeseeni ja siinä samassa innokkuuden puuskassa veivasimme valkoisen astiakaapin (äidin perintöä) olohuoneeseen ja sieltä vuorostaan vanhan valkoisen lipaston (kirppariostos 80-luvulta) keittiöön. Alkaa jo melkein näyttää siltä kuin olisimme uudessa kämpässä. Se hauskuus tässä hommassa on, että meillä on niin paljon kalusteita ynnä muuta rojua, että mitään uutta ei ehkä tarvitse hankkia. Tai - kyllä taidan sittenkin haluta huoneessani olevaan sänkyyn (lapsuudenkodistani) uuden sänkypeiton.
Suosittelen kämpän uudelleensisustusta kaikille, joilla olisi halua muuttaa. Kyllä tämä on ehdottomasti halvempaa ;-)
--
Luin joku päivä Hesarista sisustussuunnittelijasta, joka oli kalustanut Vaasan asuntomessuilla talon kokonaan kirpputorikalustein. Kuulosti aivan unelmahommalta.
Nyt alkaa näyttää siltä, että pääsemme viettämään elämäämme kodissamme kahdestaan J:n kanssa. Viimeisinkin lapsistamme on pikku hiljaa siirtämässä maallista omaisuuttaan muualle.
Viime syksynä meillä oli laajahko remontti asunnossamme: olohuoneen ja keittiön lattiat uusittiin ja seiniä maalailtiin. Silloin asustelimme jonkin aikaa varsin ahtaasti. Sen remontin yhteydessä nuorimmainen muutti pois kotoaan ja yksi huone vapautui. Siitä tehtiin J:lle työhuone.
Nyt kun viimeinenkin pentu pesästä lähtee, saan myös minä oman työhuoneen. Tuntuu tosi kivalta, että on oikeasti oma paikka, jonne voi levittäytyä kaikkien kankaiden, papereiden, valokuvien ja sen sellaisen tilpehöörin kanssa puuhastelemaan.
Huoneesta on siis jo osa vapautunut, joten ei kun tavaraa sinne sitten kuskaamaan! Vaihdoin huoneeseen värikkäämmät verhot (löysin kaapista entiset keittiön verhot). Kävin hakemassa kellarista minun värimaailmaani paremmin sopivan maton (uusi matto, joka oli vain odottamassa paikkaansa) ja vanhan, mutta edelleen kelvon työpöydän tuolin (J:n opiskelijakämppäajoilta). Pikku kellarikoppero piti myllätä täysin, että sain nämä artikkelit esille, mutta löysinpä taas samalla jotain poisheitettävääkin.
Kannoimme olohuoneesta ison lipaston huoneeseeni ja siinä samassa innokkuuden puuskassa veivasimme valkoisen astiakaapin (äidin perintöä) olohuoneeseen ja sieltä vuorostaan vanhan valkoisen lipaston (kirppariostos 80-luvulta) keittiöön. Alkaa jo melkein näyttää siltä kuin olisimme uudessa kämpässä. Se hauskuus tässä hommassa on, että meillä on niin paljon kalusteita ynnä muuta rojua, että mitään uutta ei ehkä tarvitse hankkia. Tai - kyllä taidan sittenkin haluta huoneessani olevaan sänkyyn (lapsuudenkodistani) uuden sänkypeiton.
Suosittelen kämpän uudelleensisustusta kaikille, joilla olisi halua muuttaa. Kyllä tämä on ehdottomasti halvempaa ;-)
--
Luin joku päivä Hesarista sisustussuunnittelijasta, joka oli kalustanut Vaasan asuntomessuilla talon kokonaan kirpputorikalustein. Kuulosti aivan unelmahommalta.
tiistai 22. heinäkuuta 2008
Vuokra-autolla lapsuuden maalaismaisemassa
Meillä ei ole ollut autoa liki kuuteen vuoteen. Autottomuuteen päädyimme lähinnä taloudellisista syistä. Vanha auto veteli viimeisiään ja uuden hankinta tilalle olisi ollut liian suuri panostus: halusimme mieluummin vaikkapa matkustaa kuin käyttää rahojamme autolainan lyhentämiseen ja auton juokseviin menoihin.
Aina silloin tällöin on kuitenkin mukava päästä auton rattiin. Tarjoutui tilaisuus käyttää vuokra-autoa pari päivää. Sain hoidettua monta vireillä ollutta asiaa, kun siksakkailin autolla pieniä matkoja. Moottoritiellä uskaltauduin ajamaan satasta. Ja noudatin liikennesääntöjä viimeisen päälle.
Toisena päivänä tein vähän pidemmänkin reissun: ajoin lapsuudenkesien maisemiin katsomaan miltä siellä nyt näyttää. Siellä oli golfkenttiä, ökytaloja ja talon seinän kokoisia ulkomainoksia. Kävelin ympäriinsä ja ihmettelin. No, onhan niistä lapsuuden kesistä jo runsaasti yli 40 vuotta aikaakin, mutta kovasti oli maisema muuttunut. Entinen uimaranta oli "varattu saunojien käyttöön" ja niin edelleen. Muistelin hetekankuljetusmatkaa, jonka tein sisareni kanssa vihreältä mökiltä punaiselle mökille. Kannoimme hetekaa ja lauloimme ihanan epävireisesti. Matka tuntui kestävän ikuisuuden. Nyt kävelin saman matkan ja se kesti korkeintaan 10 minuuttia.
Jotain tuttua kuitenkin oli: aurinkoisen kesäpäivän vanhat tutut tuoksut olivat jäljellä (eivät tosin lehmän lanta ja ladossa kuivuvan heinän tuoksu). Samoja ihania niittykukkia, joita opeteltiin tunnistamaan jo lapsina, oli edelleen polkujen varsilla. Keltaisesta pietaryrtistä tuli mieleeni satukirja, jonka yhtenä noista lapsuuden kesistä sain toisen nimen nimipäivälahjaksi.
Kun nykyajan lapsilla lähes järjestäin on kolme etunimeä, mietin vietetäänkö tänä päivänäkin kaikkien etunimien nimipäiviä.
Aina silloin tällöin on kuitenkin mukava päästä auton rattiin. Tarjoutui tilaisuus käyttää vuokra-autoa pari päivää. Sain hoidettua monta vireillä ollutta asiaa, kun siksakkailin autolla pieniä matkoja. Moottoritiellä uskaltauduin ajamaan satasta. Ja noudatin liikennesääntöjä viimeisen päälle.
Toisena päivänä tein vähän pidemmänkin reissun: ajoin lapsuudenkesien maisemiin katsomaan miltä siellä nyt näyttää. Siellä oli golfkenttiä, ökytaloja ja talon seinän kokoisia ulkomainoksia. Kävelin ympäriinsä ja ihmettelin. No, onhan niistä lapsuuden kesistä jo runsaasti yli 40 vuotta aikaakin, mutta kovasti oli maisema muuttunut. Entinen uimaranta oli "varattu saunojien käyttöön" ja niin edelleen. Muistelin hetekankuljetusmatkaa, jonka tein sisareni kanssa vihreältä mökiltä punaiselle mökille. Kannoimme hetekaa ja lauloimme ihanan epävireisesti. Matka tuntui kestävän ikuisuuden. Nyt kävelin saman matkan ja se kesti korkeintaan 10 minuuttia.
Jotain tuttua kuitenkin oli: aurinkoisen kesäpäivän vanhat tutut tuoksut olivat jäljellä (eivät tosin lehmän lanta ja ladossa kuivuvan heinän tuoksu). Samoja ihania niittykukkia, joita opeteltiin tunnistamaan jo lapsina, oli edelleen polkujen varsilla. Keltaisesta pietaryrtistä tuli mieleeni satukirja, jonka yhtenä noista lapsuuden kesistä sain toisen nimen nimipäivälahjaksi.
Kun nykyajan lapsilla lähes järjestäin on kolme etunimeä, mietin vietetäänkö tänä päivänäkin kaikkien etunimien nimipäiviä.
maanantai 21. heinäkuuta 2008
Puhdasta on
Tikit poistettiin sormesta ja pääsin kuin pääsinkin vielä tänä kesänä mattopyykille. Siivosin kellarikopperomme ja löysin sieltä neljä pientä ja yhden hiukan isomman maton, jotka kaipasivat pesua.
Naapurilähiöömme on ilmestynyt uusi matonpesupaikka ja menin sitä testaamaan. Kylläpäs olikin mainio pesupaikka. Matonpesukumppaneita löytyi runsaasti: juttua piisasi ja apuakin tarjottiin (muun muassa mankelin vivun väännössä). Kerrassaan kivaa puuhaa matonpesu kauniina kesäisenä päivänä kyllä on.
Ja nämä(kin) matot herättivät erilaisia muistoja: kaikki pikku matot ovat minun kutomiani ja kuteista muistui mieleen erilaisia tilanteita ja asioita elämän varrelta. Isoin matoista on J:n mummon peruja, varmasti 40 vuotta vanha ja aika kulahtanut. Laitan sen siistiin pakettiin kellariin odottamaan mahdollista tulevaa käyttöä. (Niinkuin myös ne pikkumatot.)
Tänään pesimme kaikki kodin lattiat ja laitoimme puhtaat matot lattioille. On niin ihanan puhtoisaa ;-)
Naapurilähiöömme on ilmestynyt uusi matonpesupaikka ja menin sitä testaamaan. Kylläpäs olikin mainio pesupaikka. Matonpesukumppaneita löytyi runsaasti: juttua piisasi ja apuakin tarjottiin (muun muassa mankelin vivun väännössä). Kerrassaan kivaa puuhaa matonpesu kauniina kesäisenä päivänä kyllä on.
Ja nämä(kin) matot herättivät erilaisia muistoja: kaikki pikku matot ovat minun kutomiani ja kuteista muistui mieleen erilaisia tilanteita ja asioita elämän varrelta. Isoin matoista on J:n mummon peruja, varmasti 40 vuotta vanha ja aika kulahtanut. Laitan sen siistiin pakettiin kellariin odottamaan mahdollista tulevaa käyttöä. (Niinkuin myös ne pikkumatot.)
Tänään pesimme kaikki kodin lattiat ja laitoimme puhtaat matot lattioille. On niin ihanan puhtoisaa ;-)
maanantai 14. heinäkuuta 2008
Härkää sarvista
Päivän liikuntasuoritus tuli tehtyä, kun pyöräilimme J:n kanssa ensin tyttären ja sitten anopin luo. Takaisin ajaessamme oli pientä sateen ripeksintää, mutta eipä se pahemmin tahtia haitannut. Haimme vielä ennen kotiintuloa matkakuvamme liikkeestä. Niitäpä olikin aikamoinen satsi (ehkä parisataa). No, niiden albumiin laitto jääköön jonnekin tulevaisuuteen.
Siis härkää sarvista eli tartuin jo neljättä vuotta työn alla olleeseen vanhemman isonsiskon synttärilahjapeiton tekemiseen. Olen vuosien varrella saanut ison joukon erilaisia valkoisia ja valkoista valkoisella -kuosisia kankaita peiton tulevalta omistajalta. Päätin jo aika alkuvaiheessa, että teen mahdollisimman yksinkertaisen peiton. Sellaisen saa aikaan 10 x 10 cm:n neliöistä. Niitä olen tässä vuosien varrella leikellyt ja ommellut yhteenkin (9 palan blokeiksi). Nyt minulla on näitä 9 palan blokkeja ommeltuna yhteensä 71. Peittoon niitä tarvitaan kaiken kaikkiaan 81. Koko peittoon tulee yhteensä 729 palaa + reunukset ja tausta. Tänä iltana leikkasin nuo puuttuvat 90 palaa, jotka siis ompelen 10 blokiksi.
Pienten osien ompeleminen on varsin simppeliä, mutta kun alan sommittelemaan peittoa kokonaisuudeksi ja peiton koko kasvaa ja kasvaa, on työn käsittely aika haastavaa. Hankalin vaihe on taustakankaan ja vanun liittäminen työhön.
Synttärijuhlia vietetään kuukauden kuluttua, joten onhan minulla tässä vielä aikaa ommella. Olen kuitenkin tämän päivän aikaansaannokseeni aika tyytyväinen: homma sentään starttasi!
Annan itselleni luvan tehdä muita käsitöitä vasta, kun olen saanut tämän peiton valmiiksi. Jonossahan erilaisia keskeneräisiä töitä on vaikka muille jakaa...
Saksi-Sadie
Siis härkää sarvista eli tartuin jo neljättä vuotta työn alla olleeseen vanhemman isonsiskon synttärilahjapeiton tekemiseen. Olen vuosien varrella saanut ison joukon erilaisia valkoisia ja valkoista valkoisella -kuosisia kankaita peiton tulevalta omistajalta. Päätin jo aika alkuvaiheessa, että teen mahdollisimman yksinkertaisen peiton. Sellaisen saa aikaan 10 x 10 cm:n neliöistä. Niitä olen tässä vuosien varrella leikellyt ja ommellut yhteenkin (9 palan blokeiksi). Nyt minulla on näitä 9 palan blokkeja ommeltuna yhteensä 71. Peittoon niitä tarvitaan kaiken kaikkiaan 81. Koko peittoon tulee yhteensä 729 palaa + reunukset ja tausta. Tänä iltana leikkasin nuo puuttuvat 90 palaa, jotka siis ompelen 10 blokiksi.
Pienten osien ompeleminen on varsin simppeliä, mutta kun alan sommittelemaan peittoa kokonaisuudeksi ja peiton koko kasvaa ja kasvaa, on työn käsittely aika haastavaa. Hankalin vaihe on taustakankaan ja vanun liittäminen työhön.
Synttärijuhlia vietetään kuukauden kuluttua, joten onhan minulla tässä vielä aikaa ommella. Olen kuitenkin tämän päivän aikaansaannokseeni aika tyytyväinen: homma sentään starttasi!
Annan itselleni luvan tehdä muita käsitöitä vasta, kun olen saanut tämän peiton valmiiksi. Jonossahan erilaisia keskeneräisiä töitä on vaikka muille jakaa...
Saksi-Sadie
perjantai 11. heinäkuuta 2008
Pikkuisimman peitto
Nuorimmaisin lapsenlapsistamme, Fa, sai isovanhemmilta nimenantojuhlassa lahjaksi tekemäni tilkkupeiton. Olen tehnyt vastaavanlaisia vauvapeittoja ainakin parikymmentä. Idea on yksinkertainen: 10 x 10 cm:n paloja leikataan, sommitellaan ja ommellaan. Tässä työssä on 54 palasta ja reunat ovat 10 cm:n levyiset. Tällaisesta saa jo ihan mukavan kokoisen pikkupeiton.Fa:n peittoon käytin erisävyisiä yksivärisiä punertavia kankaita. Tarkemmin ottaen joukossa on jokunen aivan valkoinenkin palanen. Reunuskankaan ostin ihanasta tilkkutyökaupasta Amsterdamista joulukuussa, tyttären laitettua tekstiviestin, että ultraääni näyttää tytön olevan tulossa.
Aiemmissa töissäni olen tehnyt taustan yhdestä kankaasta, mutta tällä kertaa päätin tehdä peitosta kääntömallin. Taustan päätin tehdä vihreän eri sävyistä, edelleen yksivärisistä kankaista. Mukana on sekä puuvillaa että pellavaa, taitaapa kyllä olla jotain keinokuituakin, joita en yleensä tilkkutöissäni käytä. Etu- ja taustakankaan välissä on ohut vanu, jonka olen tikannut kiinni muutamalla pistolla joka toisesta tilkun palasta.
Olen kohtalaisen tyytyväinen tähän peittoon. Minua itseäni viehättää peiton punainen puoli enemmän. Peitto sopii oikein hyvin Fa:n luonnonvalkoiseen kangaskehtoon ( johon olen ommellut verhon valkaisemattomasta lakanakankaasta).Saksi-Sadie
torstai 10. heinäkuuta 2008
Tilkkuilua
Pitää kertoa vähän menneestä, kun sormivamma estää tekemästä nyt ompeluhommia.Tilkkutöitä tehdessäni sakset ovat sivuroolissa, koska olen tottunut käyttämään leikkuria, viivainta ja leikkuualustaa. Ne ovatkin aivan mahtavat apuvälineet tilkkutöiden teossa. Olen lähes koko ikäni tehnyt tilkkutöitä, mutta vasta 90-luvun alussa, oltuani työväenopistossa kurssilla, tajusin miten paljon helpompaa homma on, kun on kunnon työvälineet.
Lupasin viime syksynä tehdä eräälle tutuntutulle tilkkuseinävaatteen hänen mökilleen. Tilaaja oli nähnyt joitakin tekemiäni pienempiä juttuja (pannulappuja ja sen sellaisia) ja oli ilmeisesti tykännyt niistä sen verran, että halusi itselleen minun tekemäni työn.
Tapasimme ja sovimme perusasiat työn mallista, koosta ja värityksestä sekä sain joitain tilaajan omia kankaita, joita hän halusi tilkkutyöhön.
Olen tehnyt hirsimökkitekniikalla useampia peittoja aiemmin ja pidän sekä tekniikasta että lopputuloksesta.
Tämä työ eteni varsin tahmaisesti. Ensin meillä oli pitkään remontti kotona eikä todellakaan tilaa ompelutöille. Myöhemmin tuli sitten kaikenlaisia muita kiireitä. Onneksi työllä ei ollut kiire.
Meilailin työn tilaajan kanssa ja lähettelin luonnoksiani ja sommitteluehdotuksiani hänelle. Näimmekin vielä kerran ennen työn valmistumista.
Sain seinävaatteen valmiiksi vihdoin juhannuksena. Olen itse aika tyytyväinen tulokseen, vaikka tietenkin, jos nyt aloittaisin alusta, tekisin monta kohtaa toisin.
Saksi-Sadie
keskiviikko 9. heinäkuuta 2008
Telottu sormi
Pahkeinen. Naputtelen tekstiä yhdellä sormella.Lähdin mattopyykille ja olin varsin nostalgisissa fiiliksissä, kun pesin sinistä keittiön mattoamme. Muistelin, että äiti leikkasi 20 vuotta sitten, isän kuoltua, mattoon kaikki isän vanhat pitkät kalsarit. Lisäksi matossa on joitain J:n siniruudullisia flanellipaitoja. No, tämä matto ja toinenkin tuli pestyä, mutta heiluttelin jotenkin epämääräisesti kättäni ja sain letkun ja putken kiinnitysniitistä aikamoisen haavan etusormeeni. Haava oli n. 4 cm pitkä ja aika syvä. Ensiavuksi pyöräytin nilkkasukkani sormen ympärille ja sitten pohdin, että mitä pitäisi seuraavaksi tehdä. Soitin apujoukoiksi veljeni ja mieheni. Veli lähti kuskaamaan minua lääkäriasemalle ja J jäi pesemään kolmatta mattoa ja ajamaan fillariani kotiin. Lääkäriasemalla ei ollut asiakkaita ilmeisesti lainkaan: pääsin heti sairaanhoitajan ja lääkärin huomaan. He totesivat, että haava on ommeltava. Niinpä minulla on nyt etusormi paksun tuppelon sisällä ja tikkejä on kait 4-5. En halunnut katsella ompelua... (Korjaus 10.7. Tikkejä on vain 2. Tuli vähän liioiteltua.)
Edessä on tikkienpoistoon asti, eli 10 päivän ajan, eloa ilman saunaa, uimista ja muutenkin pitää vältellä hiostuttavia tekemisiä. Olen siis sairauslomalla.
Ja minulla kun oli niin monta ompeluideaakin mielessä...
Viidentenä päivänä Berliinissä
Onneksi sadesää päättyi ja lauantaiaamuna aurinko jo pilkisti pilviverhon takaa. Saattoi siis taas valita ulkokohteen.
Päivä oli jo vierähtänyt aika pitkälle ennenkuin selvittiin pois Charlottenburgin linnasta. En ole ollut erityisemmin kiinnostunut vanhoista linnoista. Olen toki joitakin komeita linnoja nähnyt, kuten Versaillesin, jonka puistossa oli kiva ajella polkupyörällä. Tähän Charlottenburgin linnaan ihastuin kovasti. Se on niin kaunis! Linnan sisustus on huikea ja siellä on aivan hurja määrä erilaista esineistöä: paljon mm. kauniita kiinalaisia astioita ja maljakoita. Kaikki huoneet ovat erinäköisiä ja -värisiä. Upeaa sisustussuunnittelua.
Kävelimme linnan puutarhan/puiston ympäri. Ihana asia, että alueelle on vapaa pääsy. Ei siis linnan sisälle, mutta ulos. Teillä olikin monia paikallisia lenkkeilijöitä ja nurmilla lapsiperheitä piknikillä.
J oli plokannut matkaoppaasta kiinnostavalta vaikuttavan intialaisen ravintolan ja niinpä suuntasimme sinne. Paikka oli suhteellisen vaatimattoman näköinen, mutta ruoka ja palvelu oli ykkösluokkaista. Ravintola sijaitsi Prenzlauer berg -nimisellä alueella. Se oli tosi viihtyisän tuntuinen alue ja jos vielä joskus Berliiniin menemme, sieltä voisi hankkia asumuksen. Kävimme tekemässä välipalaostoksia paikallisesta Bio Marktista. Uskomatonta, että voi olla kaksikerroksinen ruokakauppa, jossa on vain luomutuotteita! Saisipa sellaiseen tännekin, niin minusta tulisi heti kanta-asiakas!
Illalla istuimme kirkossa. Emme kuitenkaan jumalanpalveluksessa, vaan Brandenburgisches Kammerorchesterin konsertissa. Orkesterin ohjelma oli hieno: Mendelssohnia, Piazzollaa, Rameauta ja Toru Takemitsua. Kaikista kappaleista tykkäsin, mutta erityisesti viimeisenä esitetty Piazzollan Five Tango Sensations oli ihastuttava. Kamariorkesteri täydentyi haitarin soittajalla, joka oli varsin ilmeikäs.
Kuudentena päivänä
Lähdimme aamulla reppuinemme hotellilta. Siinä olikin ihan kiitettävästi kannettavaa päiväksi, vaikka olimmekin minimoineet matkatavaramme. Yhtä sun toista pientä kuitenkin olimme päivien aikana myös ostaneet.
Siis Museuminselia eli museosaarta kohti. Onneksi museoissa on säilytyslokerot tai vaatesäilytys, joten suurimman osan päivästä tavaramme eivät kulkeneet matkassamme.
Ehdimme päivän aikana tutustua kahteen museoon: Pergamonmuseumiin ja Altesmuseumiin. Uskomattoman paljon kaikkea komeaa ja vanhaa! Jäin miettimään, että millä oikeudella nämä muinaismuistot ovat juuri Berliinissä!
Ruokapaikaksi löysimme vielä uuden japanilaisravintolan, joka oli sekä kaunis että tarjosi maittavan aterian.
Ja sitten lentokentälle ja kotiin!
Summa summarum
Aivan loistomatka, jonka aikana näimme ja koimme paljon. Ihan kaikkea en tähän ole kirjannut. Olisin vielä voinut ainakin käydä kirpputoreilla, antiikkikaupoissa (yhdessä kiinalaisessa käytiinkin) sekä kangas- ja paperitarvikekaupoissa. Tällä kertaa kankaat unohtuivat kokonaan - tai ostinhan mekon Lafayettesta ja J sai myös pari vaatetta alennusmyyntirekiltä.
Kävimme eilen läpi ottamamme viitisensataa kuvaa. Valitsimme niistä tulostettaviksi toistasataa tulevaa matka-albumia varten. Muuten en juuri saa valokuva-albumeita kyhättyä, mutta matkoista on kiva koota sellainen. Joskus kyllä on mennyt parikin vuotta ennenkuin matka-albumi on saanut tekstityksen. Siinä on ollut vähän pähkäilemistä, että mikäs paikka tämä nyt sitten olikaan. Voin nyt hyödyntää tätä blogitekstia B-albumitekstejä kirjoitellessani ;-)
--
Nyt ostamaan mansikoita pakkaseen, jonka J eilen sulatti ja pesi.
Saksi-Sadie
Päivä oli jo vierähtänyt aika pitkälle ennenkuin selvittiin pois Charlottenburgin linnasta. En ole ollut erityisemmin kiinnostunut vanhoista linnoista. Olen toki joitakin komeita linnoja nähnyt, kuten Versaillesin, jonka puistossa oli kiva ajella polkupyörällä. Tähän Charlottenburgin linnaan ihastuin kovasti. Se on niin kaunis! Linnan sisustus on huikea ja siellä on aivan hurja määrä erilaista esineistöä: paljon mm. kauniita kiinalaisia astioita ja maljakoita. Kaikki huoneet ovat erinäköisiä ja -värisiä. Upeaa sisustussuunnittelua.
Kävelimme linnan puutarhan/puiston ympäri. Ihana asia, että alueelle on vapaa pääsy. Ei siis linnan sisälle, mutta ulos. Teillä olikin monia paikallisia lenkkeilijöitä ja nurmilla lapsiperheitä piknikillä.
J oli plokannut matkaoppaasta kiinnostavalta vaikuttavan intialaisen ravintolan ja niinpä suuntasimme sinne. Paikka oli suhteellisen vaatimattoman näköinen, mutta ruoka ja palvelu oli ykkösluokkaista. Ravintola sijaitsi Prenzlauer berg -nimisellä alueella. Se oli tosi viihtyisän tuntuinen alue ja jos vielä joskus Berliiniin menemme, sieltä voisi hankkia asumuksen. Kävimme tekemässä välipalaostoksia paikallisesta Bio Marktista. Uskomatonta, että voi olla kaksikerroksinen ruokakauppa, jossa on vain luomutuotteita! Saisipa sellaiseen tännekin, niin minusta tulisi heti kanta-asiakas!
Illalla istuimme kirkossa. Emme kuitenkaan jumalanpalveluksessa, vaan Brandenburgisches Kammerorchesterin konsertissa. Orkesterin ohjelma oli hieno: Mendelssohnia, Piazzollaa, Rameauta ja Toru Takemitsua. Kaikista kappaleista tykkäsin, mutta erityisesti viimeisenä esitetty Piazzollan Five Tango Sensations oli ihastuttava. Kamariorkesteri täydentyi haitarin soittajalla, joka oli varsin ilmeikäs.
Kuudentena päivänä
Lähdimme aamulla reppuinemme hotellilta. Siinä olikin ihan kiitettävästi kannettavaa päiväksi, vaikka olimmekin minimoineet matkatavaramme. Yhtä sun toista pientä kuitenkin olimme päivien aikana myös ostaneet.
Siis Museuminselia eli museosaarta kohti. Onneksi museoissa on säilytyslokerot tai vaatesäilytys, joten suurimman osan päivästä tavaramme eivät kulkeneet matkassamme.
Ehdimme päivän aikana tutustua kahteen museoon: Pergamonmuseumiin ja Altesmuseumiin. Uskomattoman paljon kaikkea komeaa ja vanhaa! Jäin miettimään, että millä oikeudella nämä muinaismuistot ovat juuri Berliinissä!
Ruokapaikaksi löysimme vielä uuden japanilaisravintolan, joka oli sekä kaunis että tarjosi maittavan aterian.
Ja sitten lentokentälle ja kotiin!
Summa summarum
Aivan loistomatka, jonka aikana näimme ja koimme paljon. Ihan kaikkea en tähän ole kirjannut. Olisin vielä voinut ainakin käydä kirpputoreilla, antiikkikaupoissa (yhdessä kiinalaisessa käytiinkin) sekä kangas- ja paperitarvikekaupoissa. Tällä kertaa kankaat unohtuivat kokonaan - tai ostinhan mekon Lafayettesta ja J sai myös pari vaatetta alennusmyyntirekiltä.
Kävimme eilen läpi ottamamme viitisensataa kuvaa. Valitsimme niistä tulostettaviksi toistasataa tulevaa matka-albumia varten. Muuten en juuri saa valokuva-albumeita kyhättyä, mutta matkoista on kiva koota sellainen. Joskus kyllä on mennyt parikin vuotta ennenkuin matka-albumi on saanut tekstityksen. Siinä on ollut vähän pähkäilemistä, että mikäs paikka tämä nyt sitten olikaan. Voin nyt hyödyntää tätä blogitekstia B-albumitekstejä kirjoitellessani ;-)
--
Nyt ostamaan mansikoita pakkaseen, jonka J eilen sulatti ja pesi.
Saksi-Sadie
Kolmantena ja neljäntenä päivänä
Ehdin imeä häivähdyksen intialais-amerikkalaisesta kulttuurista, kun katsoimme J:n kanssa Namesake-Kaima-elokuvan (dvd). Liikuttava ja kaunis elokuva perhesiteistä ja muukalaisuudesta.
Ja takaisin Berliiniin.
Kolmantena matkapäivänä helle jatkui - tai oikeastaan vain yltyi ja päätimme mennä uimaan. Ensin kuitenkin hotellin aamiaiselle, joka oli ihan kelpo sellainen. Itse asiassa parhaasta päästä näitä eurooppalaisia hotelliaamiaisia (siis meidän kokemiamme).
Olimme joka päivä liikenteessä aamusta iltaan, vähintään 10 tuntia. Onneksi siis oli se kaikkiin kulkuneuvoihin käyvä lippu ja kulkuneuvojahan B:ssä riittää. Hotellin lähellä oli metroasema, joten se tuli varsin tutuksi meille.
Uimapaikan lähellä oli East Side Gallery eli muurin rippeet maalattuina ja -valitettavasti - töhrittyinä. Maalaukset ovat varmasti olleet hienot uusina, mutta nyt kyllä varsin lohdutonta katseltavaa. Niinpä kiiruhdimme uimaan. Badeschiff oli aivan mahtava uimapaikka: kloorinsininen allas, joka on rakennettu Spree-jokeen. Kokonaisuuteen kuuluu myös hiekkaranta, pari rantabaaria ja laituri, jolta altaaseen pääsee. Laiturilla oli kylmävesisuihku - ja sieltä sitten 24-asteiseen veteen altaaseen. Ah, olipas virkistävää!
Helleraja ylittyi, joten veden virkistävä vaikutus ei valitettavasti riittänyt kovin pitkälle.
Nautimme päivän aikana sekä vietnamilaisen että japanilaisen keittiön tuotoksia. Nam, nam.
Loppupäivästä kävimme vielä viileässä Alte Nationalgaleriessa Museosaarella ihailemassa 1700-1800-luvun taidetta.
Neljäntenä päivänä
Jo kotona katsoimme säätiedotuksia ja totesimme, että alkumatkan ohjelmassa kannattaa olla ulkokohteita, koska luvassa oli sadetta loppuviikosta. Perjantaiaamuna herätessämme vettä satoikin hiljaksiin ja taivas oli tasaisen harmaa. Ei hätää, olimmehan ottaneet kertakäyttösadetakit mukaamme. Ja kyllä niille riittikin käyttöä lähes koko päiväksi.
Neues Nationales Galeriessa avautui Hiroshi Sugimoton retrospektiivinen valokuvanäyttely. Ennestään tämä japanilaissyntyinen, Yhdysvalloissa vuosikymmeniä asunut valokuvaaja ei ollut minulle tuttu. Avarassa galleriassa suurikokoiset yksinkertaiset työt pääsivät oikeuksiinsa. Näyttelyhuoneiden seinillä olevat tekstisitaatit ja haastatteluvideo valottivat valokuvaajan ajattelua ja tapaa työskennellä.
Päivän toinen vierailukohde oli Staatsbibliothek aivan edellisen gallerian vieressä. Olimme käyneet siellä jo aiemmin ja saaneet tympeän kohtelun: emme päässeet sisälle, koska meillä ei ollut kirjastokorttia. Sellaisen hankkiminen olisi maksanut 10 euroa. Periaatteessa en ole valmis maksamaan kyseisestä kortista! No, olin jo ehtinyt miettiä millaisen tulikivenkatkuisen palautteen lähettäisin kyseiseen kirjastoon, mutta tämä ajatus osoittautuikin turhaksi, kun menimme siis toistamiseen kirjaston aulaan. Sieltä meidät ohjattiinkin tällä kertaa kirjastonhoitajan luo, joka lupasi selvittää josko hänen kollegansa voisi kiertää kanssamme ja esitellä meille kirjaston. Kului vartti ja asia oli selvä. Kolme espanjalaista arkkitehtiopiskelijaa liittyi joukkoomme. Saimme reippaan kirjastonhoitajamiehen esittelemään kirjaston meille. Erinomainen englanninkielinen kirjastoesittely. Mahtavan kokoinen ja yllättävän moderni kirjasto. Sen rakentaminen on alkanut jo 60-luvulla ja jatkunut 70-luvulle. Nyt oli menossa ilmastointiremontti. Kirjasto oli meille ennestään jollain lailla tuttu Wim Wendersin elokuvasta Berliinin taivaan alla (ja se tietenkin oli yksi syy miksi kirjasto täytyi nähdä!).
Ilta päättyi televisiosta katsottuun ilotulitukseen: olihan Yhdysvaltain kansallispäivä. Ilotulitus oli oikeasti Brandenburger Torin luona. Kun oikein tarkkaan katsoin hotellin ikkunasta keskustan suuntaan, näin värien loimotusta taivaalla - aivan kuin revontulia...
Saksi-Sadie
Ja takaisin Berliiniin.
Kolmantena matkapäivänä helle jatkui - tai oikeastaan vain yltyi ja päätimme mennä uimaan. Ensin kuitenkin hotellin aamiaiselle, joka oli ihan kelpo sellainen. Itse asiassa parhaasta päästä näitä eurooppalaisia hotelliaamiaisia (siis meidän kokemiamme).
Olimme joka päivä liikenteessä aamusta iltaan, vähintään 10 tuntia. Onneksi siis oli se kaikkiin kulkuneuvoihin käyvä lippu ja kulkuneuvojahan B:ssä riittää. Hotellin lähellä oli metroasema, joten se tuli varsin tutuksi meille.
Uimapaikan lähellä oli East Side Gallery eli muurin rippeet maalattuina ja -valitettavasti - töhrittyinä. Maalaukset ovat varmasti olleet hienot uusina, mutta nyt kyllä varsin lohdutonta katseltavaa. Niinpä kiiruhdimme uimaan. Badeschiff oli aivan mahtava uimapaikka: kloorinsininen allas, joka on rakennettu Spree-jokeen. Kokonaisuuteen kuuluu myös hiekkaranta, pari rantabaaria ja laituri, jolta altaaseen pääsee. Laiturilla oli kylmävesisuihku - ja sieltä sitten 24-asteiseen veteen altaaseen. Ah, olipas virkistävää!
Helleraja ylittyi, joten veden virkistävä vaikutus ei valitettavasti riittänyt kovin pitkälle.
Nautimme päivän aikana sekä vietnamilaisen että japanilaisen keittiön tuotoksia. Nam, nam.
Loppupäivästä kävimme vielä viileässä Alte Nationalgaleriessa Museosaarella ihailemassa 1700-1800-luvun taidetta.
Neljäntenä päivänä
Jo kotona katsoimme säätiedotuksia ja totesimme, että alkumatkan ohjelmassa kannattaa olla ulkokohteita, koska luvassa oli sadetta loppuviikosta. Perjantaiaamuna herätessämme vettä satoikin hiljaksiin ja taivas oli tasaisen harmaa. Ei hätää, olimmehan ottaneet kertakäyttösadetakit mukaamme. Ja kyllä niille riittikin käyttöä lähes koko päiväksi.
Neues Nationales Galeriessa avautui Hiroshi Sugimoton retrospektiivinen valokuvanäyttely. Ennestään tämä japanilaissyntyinen, Yhdysvalloissa vuosikymmeniä asunut valokuvaaja ei ollut minulle tuttu. Avarassa galleriassa suurikokoiset yksinkertaiset työt pääsivät oikeuksiinsa. Näyttelyhuoneiden seinillä olevat tekstisitaatit ja haastatteluvideo valottivat valokuvaajan ajattelua ja tapaa työskennellä.
Päivän toinen vierailukohde oli Staatsbibliothek aivan edellisen gallerian vieressä. Olimme käyneet siellä jo aiemmin ja saaneet tympeän kohtelun: emme päässeet sisälle, koska meillä ei ollut kirjastokorttia. Sellaisen hankkiminen olisi maksanut 10 euroa. Periaatteessa en ole valmis maksamaan kyseisestä kortista! No, olin jo ehtinyt miettiä millaisen tulikivenkatkuisen palautteen lähettäisin kyseiseen kirjastoon, mutta tämä ajatus osoittautuikin turhaksi, kun menimme siis toistamiseen kirjaston aulaan. Sieltä meidät ohjattiinkin tällä kertaa kirjastonhoitajan luo, joka lupasi selvittää josko hänen kollegansa voisi kiertää kanssamme ja esitellä meille kirjaston. Kului vartti ja asia oli selvä. Kolme espanjalaista arkkitehtiopiskelijaa liittyi joukkoomme. Saimme reippaan kirjastonhoitajamiehen esittelemään kirjaston meille. Erinomainen englanninkielinen kirjastoesittely. Mahtavan kokoinen ja yllättävän moderni kirjasto. Sen rakentaminen on alkanut jo 60-luvulla ja jatkunut 70-luvulle. Nyt oli menossa ilmastointiremontti. Kirjasto oli meille ennestään jollain lailla tuttu Wim Wendersin elokuvasta Berliinin taivaan alla (ja se tietenkin oli yksi syy miksi kirjasto täytyi nähdä!).
Ilta päättyi televisiosta katsottuun ilotulitukseen: olihan Yhdysvaltain kansallispäivä. Ilotulitus oli oikeasti Brandenburger Torin luona. Kun oikein tarkkaan katsoin hotellin ikkunasta keskustan suuntaan, näin värien loimotusta taivaalla - aivan kuin revontulia...
Saksi-Sadie
tiistai 8. heinäkuuta 2008
Toisena päivänä
Kävin äsken katsomassa miltä kasvimaa näyttää, kun se on saanut olla omillaan viikon. Onneksi täällä on mitä ilmeisimmin satanut, koska pahempaa katastrofia ei näkynyt. Kenties vuokraviljelijäveljeni on käynyt myös kastelemassa minun puoliskoani yhteisen aarin alaltamme. Eniten vettä olivat tietenkin saaneet rikkaruohot.
Siis siihen toiseen päivään.
Olimmeko jo saaneet kylliksi Berliinistä? Emme toki, mutta silti yksi visiitti jonnekin pois Berliinistä matkaamme kuitenkin kuului. Matkasimme junalla viitisenkymmentä kilometriä ja päädyimme kohteeseemme, Eberswalden pikkukaupunkiin. Matkalla näimme hiukan saksalaista maaseutumaisemaa. Kyse oli käsittääkseni entisestä Itä-Saksan alueesta. Tämä koko itä-länsiproblematiikka pyöri matkan ajan mielessä, mutta en erityisemmin hahmottanut Berliinin kaupungissa milloin olen entisessä lännessä milloin idässä. Ja onko sillä mitään väliäkään enää?
Eberswalden valitsimme kohteeksi, koska siellä on uudehko hieno korkeakoulukirjasto, jonka ovat suunnitelleet samat arkkitehdit (Herzog et de Meuron), jotka ovat suunnitelleet muun muassa Pekingin olympiastadionin. Todella kaunis talo ulkoapäin. Sisältä rakennus oli yllättävän perinteisen näköinen opiskelijakirjasto.
Kirjastovisiitin jälkeen kiertelimme pikkukaupungin katuja ja totesimme, että se on oikein soma paikkakunta.
Porhalsimme takaisin Berliiniin ja samantien jatkoimme matkaamme Botanischer Garteniin. Sää oli todella helteinen, joten oli mukava päästä vähän puiden siimekseen. Luulen, että emme ole missään kasvitieteellisessä puutarhassa aiemmin nähneet niin laajavalikoimaista Japani-osastoa kuin täällä. Oli lukemattomia erilaisia puita ja kasveja sekä viehättävä japanilainen paviljonki puitten katveessa.
Illalla suuntasimme vielä kohti Reichstagia, jonka uudesta kupolista pääsi näkemään Berliinin kaupunkia. Sisäänpääsy oli ilmainen, mutta jonottamiseen meni ehkä puolisen tuntia aikaa. Olin hämmästynyt kuinka vihreä ja laaja kaupunki B. onkaan!
S-S
Siis siihen toiseen päivään.
Olimmeko jo saaneet kylliksi Berliinistä? Emme toki, mutta silti yksi visiitti jonnekin pois Berliinistä matkaamme kuitenkin kuului. Matkasimme junalla viitisenkymmentä kilometriä ja päädyimme kohteeseemme, Eberswalden pikkukaupunkiin. Matkalla näimme hiukan saksalaista maaseutumaisemaa. Kyse oli käsittääkseni entisestä Itä-Saksan alueesta. Tämä koko itä-länsiproblematiikka pyöri matkan ajan mielessä, mutta en erityisemmin hahmottanut Berliinin kaupungissa milloin olen entisessä lännessä milloin idässä. Ja onko sillä mitään väliäkään enää?
Eberswalden valitsimme kohteeksi, koska siellä on uudehko hieno korkeakoulukirjasto, jonka ovat suunnitelleet samat arkkitehdit (Herzog et de Meuron), jotka ovat suunnitelleet muun muassa Pekingin olympiastadionin. Todella kaunis talo ulkoapäin. Sisältä rakennus oli yllättävän perinteisen näköinen opiskelijakirjasto.Kirjastovisiitin jälkeen kiertelimme pikkukaupungin katuja ja totesimme, että se on oikein soma paikkakunta.
Porhalsimme takaisin Berliiniin ja samantien jatkoimme matkaamme Botanischer Garteniin. Sää oli todella helteinen, joten oli mukava päästä vähän puiden siimekseen. Luulen, että emme ole missään kasvitieteellisessä puutarhassa aiemmin nähneet niin laajavalikoimaista Japani-osastoa kuin täällä. Oli lukemattomia erilaisia puita ja kasveja sekä viehättävä japanilainen paviljonki puitten katveessa.
Illalla suuntasimme vielä kohti Reichstagia, jonka uudesta kupolista pääsi näkemään Berliinin kaupunkia. Sisäänpääsy oli ilmainen, mutta jonottamiseen meni ehkä puolisen tuntia aikaa. Olin hämmästynyt kuinka vihreä ja laaja kaupunki B. onkaan!
S-S
Saksasta kotiin
Kotiuduimme Berliinistä jo myöhään sunnuntai-iltana, mutta en ole malttanut kirjoitella blogiin vielä mitään. Olen purkanut vähäisiä matkapakaaseja, lukenut hesareita ja sähköpostiviestejä. Lisäksi eilen kävimme moikkaamassa LeRoFa-katrasta. Le ja Ro tuntuivat iloitsevan tuliaisiksi saamistaan muumiokynäkoteloista. Molemmat täyttivät kotelot heti kynillä, kumeilla ja terottimilla. Fa oli kasvanut sitten viime näkemän, vaikkei siitä ole kuin runsas viikko.
Olen käynyt pari kertaa Saksassa tätä reissua ennen, mutta en ole koskaan ollut erityisen kiinnostunut tai innostunut kyseisestä maasta. Nyt Berliini sai minun mieleni muuttumaan totaalisesti. Vau, miten kiinnostavaa kaikki oli. Ehkä sitten oikeasti on kyse vain siitä, että juuri Berliini on erityisen kiinnostava, ei niinkään muu osa Saksan maata. Tiedä häntä. Kiinnostuin jopa saksan kielestä, jota en ole koskaan opiskellut ja jota ymmärrän vain muutaman sanan.
Tietenkin meille kävi niin, että koska olemme J:n kanssa erityisen kiinnostuneita lähes kaikesta, joka liittyy Japaniin, löysimme Berliinistä monenmoista nousevan auringon maahan liittyvää.
Vaikken aiokaan varsinaista matkaraporttia kirjoittaa, tekee mieleni kertoa muutamasta kohokohdasta, jotka tekivät matkastamme erityisen ihanan. Nyt muistuu mieleeni edellinen blogitekstini kaupunkitutkimuksesta ja tulihan sitä jonkun verran tehtyä. Eräät kadut tuli käveltyä tosiaan useampaan kertaan, kun niiden varsilta löytyi hotellimme, ihastuttava ruokapaikka tai jokin nähtävyys, jota piti palata vielä katsomaan. Harrastimme kyllä myös vaeltelua kaduilla umpimähkäisesti - ja sehän on varsin antoisaa.
Uuden kaupungin saa parhaiten haltuun nimenomaan kävelemällä. Etäisyydet Berliinissä olivat kuitenkin niin pitkät, että oli lähes pakko käyttää päivittäin metroa ja sähköjunaa.
Kaupunkimatkoilla kiinnostavaa muun muassa arkkitehtuuri, nähtävyydet, puutarhat, kirkot, ihmiset, tunnelma, puutarhat ja puistot.
Ensimmäisenä päivänä
Tegelin lentokenttä on mukavan lähellä Berliinin keskustaa. Ostimme heti kentältä viikon ajan voimassa olevan kohtuuhintaisen matkalipun, jota saattoi käyttää kaikissa julkisissa kulkuvälineissä. Helppoa ja kätevää. Ei mitään inhottavia lippuautomaattien tai - luukkujen metsästämisiä, tunkkaisia lippujen tarkastuspisteitä tai lippujen leimaamisia. Berliini on fiksusti asettanut pummilla kulkevien peloitteeksi 800 euron uhkasakon.
Hotellimme K-strassella oli sekä halpa että vaatimaton. Se riitti kuitenkin meidän tarpeisiimme täydellisesti. Ainoa selkeä miinus oli se, että suihkuvedet valuivat yli äyräiden kylppäristä huoneen laminaattilattialle ja jouduimme käyttämään kaiken liikenevän paperin ja kangasmateriaalin vesien kuivaamiseen. Tätä materiaaliahan minulla oli mukana jossain määrin, koska matkapuvustoni koostui lähinnä poisheitettävistä kulahtaneista teepaidoista ja alushousuista. Mekko ja kaprit olivat sentään lisänä ;-)
Museum für Fotografie oli ensimmäinen tutustumiskohteemme. Museossa oli esillä Helmut Newtonin ja parin muun lehtikuvaajan valokuvia. Komea museorakennus ja varsin näyttävä näyttely! HN:n olohuoneen rekonstruktio oli mainio. Nappasimme museosta tiedon viikolla avattavasta näyttelystä, jonka lisäsimme ohjelmistoomme. Siis mitään varsinaista ohjelmaahan meillä ei ollut, vain eri opaskirjoista löytyneitä "toi on nähtävä" -kohteita.
Päivän aikana ehdimme syödä sekä japanilaisittain että italialaisittain. Molemmissa ravintoloissa vierailimme matkan aikana toistamiseen, josta voi vetää jonkinlaisen johtopäätöksen: oliko ruoka hyvää vai olimmeko me vain niin laiskoja, ettemme välittäneet etsiä toisia yhtä hyviä ravintoloita?
S-S
Olen käynyt pari kertaa Saksassa tätä reissua ennen, mutta en ole koskaan ollut erityisen kiinnostunut tai innostunut kyseisestä maasta. Nyt Berliini sai minun mieleni muuttumaan totaalisesti. Vau, miten kiinnostavaa kaikki oli. Ehkä sitten oikeasti on kyse vain siitä, että juuri Berliini on erityisen kiinnostava, ei niinkään muu osa Saksan maata. Tiedä häntä. Kiinnostuin jopa saksan kielestä, jota en ole koskaan opiskellut ja jota ymmärrän vain muutaman sanan.
Tietenkin meille kävi niin, että koska olemme J:n kanssa erityisen kiinnostuneita lähes kaikesta, joka liittyy Japaniin, löysimme Berliinistä monenmoista nousevan auringon maahan liittyvää.
Vaikken aiokaan varsinaista matkaraporttia kirjoittaa, tekee mieleni kertoa muutamasta kohokohdasta, jotka tekivät matkastamme erityisen ihanan. Nyt muistuu mieleeni edellinen blogitekstini kaupunkitutkimuksesta ja tulihan sitä jonkun verran tehtyä. Eräät kadut tuli käveltyä tosiaan useampaan kertaan, kun niiden varsilta löytyi hotellimme, ihastuttava ruokapaikka tai jokin nähtävyys, jota piti palata vielä katsomaan. Harrastimme kyllä myös vaeltelua kaduilla umpimähkäisesti - ja sehän on varsin antoisaa.
Uuden kaupungin saa parhaiten haltuun nimenomaan kävelemällä. Etäisyydet Berliinissä olivat kuitenkin niin pitkät, että oli lähes pakko käyttää päivittäin metroa ja sähköjunaa.
Kaupunkimatkoilla kiinnostavaa muun muassa arkkitehtuuri, nähtävyydet, puutarhat, kirkot, ihmiset, tunnelma, puutarhat ja puistot.
Ensimmäisenä päivänä
Tegelin lentokenttä on mukavan lähellä Berliinin keskustaa. Ostimme heti kentältä viikon ajan voimassa olevan kohtuuhintaisen matkalipun, jota saattoi käyttää kaikissa julkisissa kulkuvälineissä. Helppoa ja kätevää. Ei mitään inhottavia lippuautomaattien tai - luukkujen metsästämisiä, tunkkaisia lippujen tarkastuspisteitä tai lippujen leimaamisia. Berliini on fiksusti asettanut pummilla kulkevien peloitteeksi 800 euron uhkasakon.
Hotellimme K-strassella oli sekä halpa että vaatimaton. Se riitti kuitenkin meidän tarpeisiimme täydellisesti. Ainoa selkeä miinus oli se, että suihkuvedet valuivat yli äyräiden kylppäristä huoneen laminaattilattialle ja jouduimme käyttämään kaiken liikenevän paperin ja kangasmateriaalin vesien kuivaamiseen. Tätä materiaaliahan minulla oli mukana jossain määrin, koska matkapuvustoni koostui lähinnä poisheitettävistä kulahtaneista teepaidoista ja alushousuista. Mekko ja kaprit olivat sentään lisänä ;-)
Museum für Fotografie oli ensimmäinen tutustumiskohteemme. Museossa oli esillä Helmut Newtonin ja parin muun lehtikuvaajan valokuvia. Komea museorakennus ja varsin näyttävä näyttely! HN:n olohuoneen rekonstruktio oli mainio. Nappasimme museosta tiedon viikolla avattavasta näyttelystä, jonka lisäsimme ohjelmistoomme. Siis mitään varsinaista ohjelmaahan meillä ei ollut, vain eri opaskirjoista löytyneitä "toi on nähtävä" -kohteita.
Päivän aikana ehdimme syödä sekä japanilaisittain että italialaisittain. Molemmissa ravintoloissa vierailimme matkan aikana toistamiseen, josta voi vetää jonkinlaisen johtopäätöksen: oliko ruoka hyvää vai olimmeko me vain niin laiskoja, ettemme välittäneet etsiä toisia yhtä hyviä ravintoloita?
S-S
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)