Vaikkakaan en ole nimeksikään koruihminen, enkä arkena käytä edes vihkisormusta, löytyy aina silloin tällöin jotain sellaista, jota ei voi vastustaa. Kesällä lomamatkalla Berliinissä ollessamme vierailimme Charlottenburgin linnassa, jonka myymälästä löysimme kauniin rintaneulan. J osti sen minulle. Rintaneula on keraaminen ja kuvaa ginkgon eli neidonhiuspuun lehteä. Koru on tavattoman kaunis. En ole vielä käyttänyt korua, mutta kuvatessani huomasin, että se sopii mainiosti esimerkiksi kuvassa olevan pellavasta tehdyn liivihameen rintaan.
Selailin eräänä päivänä aivan sattumalta Marimekon nettisivuja. Sieltä löysin Kristina Isolan kankaan, jossa on noita samaisia ginkgon lehtiä. Ehdotin J:lle, että ompelisin hänen huoneeseensa verhon tuosta kankaasta. Arvasin, että J ihastuisi kankaaseen! Pyöräilimme viime viikonloppuna kauppakeskukseen ostoksille ja sillä reissulla tuli kangas ostettua. Se oli itse asiassa yllättävän vaikea kangas ommella. Vai ovatko ompelutaitoni niin vaatimattomat? Ensin hölmöilin ja vaikka kuinka olin mittaavinani alahelman tarkasti, siitä tuli kuitenkin oudon epätasainen. Ei kun purkuun ja uusi sauma. Tänään saimme ripustettua verhon paikoilleen ja olen siihen oikein tyytyväinen.
2 kommenttia:
Ihana homma, että teille molemmille löytyi ginkgoa! Onkin kaunis muoto tuossa lehdessä. Jotkut kankaat tuntuvat tekevän sellaista, että tavallaan venyvät. Sitten on sellaistakin, joka on tavallaan väärin prässätty vinoon: tarkemmin katsoessaan huomaa, että kankaan langat menevät miten sattuu, ja sekös ärsyttää. Olen sellaisia alakantteja joskus joutunut purkamaan ja ompelemaan uusiksi. Lopputulos kuitenkin ratkaisee, joten pakkohan se on saada kunnolla ommelluksi, ettei ikuisesti harmita...
Kiva, kiva, kun olette palanneet reissulta ja sain taas Kommentti-Sallan koneen ääreen kommentoimaan.
Lähetä kommentti