lauantai 27. syyskuuta 2008

Vähän Japania ja muutakin

Halusin, että huoneessani on huonekalut paikallaan ennen kuin alan ripustelemaan seinille mitään. Edelleenkään minulla ei ole pientä kirjahyllyä tai jotain sen tapaista, johon laittaisin käsityökirjani. Ne ovat tällä hetkellä lipaston päällä.

En kuitenkaan malttanut odottaa enää.

Tänään laitoimme J:n kanssa kirjoituspöydän viereiselle seinälle Ateneumissa tällä hetkellä esillä olevan japanilaisen valokuvataiteen klassikoita -näyttelyn julisteen. Siinä on juuri sopivasti huoneeni värejä - punaista ja turkoosia. Siinä on kimonopukuisen naisen sylissä mustavalkoinen perhekuva. Ihanaa saada vähän Japania huoneeseen! Itse en ole vielä näyttelyä ehtinyt käydä katsomassa, mutta se on aivan ehdottomasti ohjelmasa syksyn aikana.

Halusin myös lasteni kätten töitä seinille.

Löytyi mielestäni kiva sarja: yhden lapsen varpaat valokuvin, toisen käsi piirroksena ja kolmannen liituvärityö.

Nyt huone näyttää jo taas piirun verran "valmiimmalta".

2 kommenttia:

Säätäjä-Salla kirjoitti...

Sulla ois varmaan kykyä rakentaa taidenäyttelyitä myöten kaikenlaisia näyttelyitä - kuten olemme todenneet esim. Anna ja Toivo -näyttelyjen suhteen. Tuli vain mieleen tuosta ovinäyttelystä, joka on mielestäni oikea taidonnäyte. Keskellä oleva astia saa uusia merkityksiä käden ja jalan välissä. Värillisestikin passaavat hienosti.

Bluesea kirjoitti...

Ohhoh, tulipas nyt hurjat kehut, Sallasein!