perjantai 3. lokakuuta 2008

Punaiset helmet

Sain yhtenä unettomana yön hetken idean: teen lankakerähelmet Tytylle (ja miksen itsellenikin?).

Eilen kaivoin punaisten lankojen varastoni esille ja tein testihelmet Tytylle (Poistettu kuva on aika suttuinen. Helmet näyttävät kyllä aika isoilta, joten ne voivat olla ihan liian isot 3 1/2-vuotiaalle!). Pitää nähdä toimiiko koko idea: virkattuun nauhaan on ommeltu kiinni kieriteltyjä pieniä lankakeriä. Jos homma toimii eli pienet lankakerät eivät lähde purkautumaan (esim. lapsen käytettyä helmiä parin viikon ajan), saatanpa innostua tekemään vastaavia lisääkin. Minulla on nimittäin lukematon määrä aivan pieniä lankakeriä, joista voisi mainiosti tehdä monivärisiä helmiä.

Jos homma ei toimi, testaan miten voin huovuttaa tuolla lailla tehdyt helmet. Huovutuksesta minulla ei ole kokemusta. Paitsi että olen tämän viikon aikana pessyt kuumalla vedellä ja saippualla kirpparilta ostamani kirjolapaset kolmeen kertaan saadakseni niistä itselleni sopivat. Ovat ne jo vähän kinttaantuneet.

5.10.
Sain kannustavaa kritiikkiä ja olin itsekriittinen ja tuunasin uusiksi tekemäni helmet. Pienensin lankakerähelmiä ja yhdistin ne uudella tavalla. Annoin helmet jo Tytylle. Kuva jäi ottamatta. Otan kuvan, kun seuraavan kerran tapaamme.

1 kommentti:

Bluesea kirjoitti...

9.10. tai siis jo 10.10.
Punaiset lankakerähelmet kaipaavat hiukan vielä tuotekehitystä. Tyty piti uusia helmiä kerran ja sitten jo yksi "helmistä" lähti purkautumaan. Pannaanpa mietintämyssyyn!