Klovneriaa

Eilen menimme katsomaan Ateneumiin Hilary Chaplainin yhden naisen fyysisen komedian esitystä nimeltä A Life in Her Day. Mainio esitys. Tarina sinänsä ei tarjonnut kovin suurta yllätystä, mutta yhden naisen tilan ja tilanteen hallinta oli hienoa ja vuorovaikutusta yleisön kanssa oli mukavasti. Sitäpaitsi, esitys oli hauska. Vedet valuivat silmistä moneen kertaan. Thank You, Hilary!

Yllättää oli se, että odotellessamme Chaplainin esityksen alkua ehdimme seurata toista - maksutonta - esitystä Atenenumin sisäpihalla. Siis yllättävää oli se, että loppujen lopuksi tämä esitys oli vielä parempi kuin tuo, jota olimme menneet katsomaan. Kahden laulavan naispellen esitys tarjosi niin paljon yllätyksiä, että olin ihan läkähtyä. Vedet valuivat virtanaan silmistä. Se oli siis niin suunnattoman hauska että. Ei mitään vanhaa ja kulunutta, vaan uutta ja raikasta. Kiitos, Kerstin ja Diana!

Syksy

Olen syksyihminen. Kesällä on liian kuuma, talvella kylmä, keväällä kirkasta, mutta syksyllä on juuri oikeanlaista. Ainakin tänään tuntui siltä, kun aurinko sai kaikki syksyn värit hehkumaan todenteolla.

Sadesäistäkin pidän: porhallan sadepuku päällä fillarilla töihin ja nautin. Syysmyrsky vihmoo ja ujeltaa ja peltikatto kopisee, mutta sisällä kotona on lämmintä ja turvallista. Jos jollain kuvalla pitäisi kuvata sielunsa maisemaa, minun kuvassani olisi mustaa märkää asfalttia, joka on täynnään märkiä värikkäitä vaahteranlehtiä.

Vasta ulos lähdettyäni huomasin, että olin pukeutunut aivan syksyn väreihin. Sulauduin täysin syystapettiin ;-)

Alempi kuva on J:n ottama.

Torvimusiikkia ja kasvisruokaa

Harvemmin meillä on mahdollisuus omassa kodissa kuunnella livemusiikkia - jos ei oteta lukuun poikien kotona asuessa heidän kitaran soittoaan :-)



Äsken saimme kuitenkin aivan hurmaavaa lounasmusiikkia. Työväenyhdistyksen soittokunta soitti naapurissamme olevalla torilla railakasta työväen- ja muutakin musiikkia. Parvekkeen ovi vain auki ja sieltä sitä musaa tuli tuutin täydeltä. Torvisoittomusa on sellaista, joka menee luihin ja ytimiin. Ihanaa!



Lounasruokana savivuuassa kypsennettyä perunaa (omalta maalta eilen haettua), bataattia, kukkakaalia, punajuurta ja sipulia. Keitettyjä linssejä ja salaattia.

(Taas tätä sijaistoimintaa. Pitäisi, pitäisi, pitäisi. Lukea opintoihin liittyvä kirja.)

Vähän Japania ja muutakin

Halusin, että huoneessani on huonekalut paikallaan ennen kuin alan ripustelemaan seinille mitään. Edelleenkään minulla ei ole pientä kirjahyllyä tai jotain sen tapaista, johon laittaisin käsityökirjani. Ne ovat tällä hetkellä lipaston päällä.

En kuitenkaan malttanut odottaa enää.

Tänään laitoimme J:n kanssa kirjoituspöydän viereiselle seinälle Ateneumissa tällä hetkellä esillä olevan japanilaisen valokuvataiteen klassikoita -näyttelyn julisteen. Siinä on juuri sopivasti huoneeni värejä - punaista ja turkoosia. Siinä on kimonopukuisen naisen sylissä mustavalkoinen perhekuva. Ihanaa saada vähän Japania huoneeseen! Itse en ole vielä näyttelyä ehtinyt käydä katsomassa, mutta se on aivan ehdottomasti ohjelmasa syksyn aikana.

Halusin myös lasteni kätten töitä seinille.

Löytyi mielestäni kiva sarja: yhden lapsen varpaat valokuvin, toisen käsi piirroksena ja kolmannen liituvärityö.

Nyt huone näyttää jo taas piirun verran "valmiimmalta".

Muoviastiat

Seitsemänkymmentäluvun puolivälissä sain vuokrattua itselleni ensimmäisen oman asunnon. Se oli vain pieni huone, vaatehuone, eteinen ja wc. Ne oli erotettu isommasta asunnosta.

Voi, että olin onnellinen niistä vajaasta 20 neliöstä!

Ostin omaan kotiini kaikenlaista keltaista: muovisen vessaharjan, pesuvadin, Sarviksen jälkiruoka-astioita, emalisen kahvipannun, muovisen aterintenkuivaustelineen. Toinen väri josta siihen aikaan pidin oli ruskea. Oli ruskea chenille-sänkypeite, ruskea tuolinpäällinen, ruskeat Marimekon verhot...

Seitsemänkymmentäluvun jälkeen inhosin noita värejä ja etenkin kaikkea muovista tehtyä, astioita varsinkin.

Lähes kolmekymmentä vuotta myöhemmin, ensimmäisen lapsenlapsen kasvettua sen ikäiseksi, että hän tarvitsi oman mukin mummolassa, ostin kierrätyskeskuksesta kaksi kupposta, punaisen ja vihreän. Nyt kun lapsenlapsia on jo kolme, olen etsiskellyt kolmatta mukia. Tänään löysin kierrätyskeskuksesta keltaisen Sarvis-mukin. Hinta 20 senttiä.

RSO ja jonglööripussukat

Työviikon raskaan raatamana en jaksanut lähteä J:n kanssa kuuntelemaan RSO:ta.

Otin pienet tirsat ja herättyäni hiffasin, että minähän voin kuunnella konsertin radiosta.

Niinpä asetuin soffalle käsitöineni ja laitoin radion päälle.

Jännää vaskimusiikkia - ei tietenkään yhtä upeaa kuunnella kotona sohvalla kuin paikan päällä konsertissa, mutta kyllä tykkäsin musiikista näinkin.

***



Kyselin nuorimmaiseltani kesällä jossain vaiheessa (hän muutti kotoa pois vajaa vuosi sitten) tarvitseeko hän jotain. Vastaus oli: joo, jonglööripallot.

No, tein työtä käskettyä ja etsiskelin hänelle palloja. Löysinkin. Heurekan kaupassa oli mukavan näköiset jonglööripallot, jotka ostin hänelle. Nuori mies ehti kerran testata palloja ja yhden pallon sauma ratkesi. Palautin pallot, enkä halunnut enää ostaa tilalle toisia.

Ajattelin, että voisinhan tehdä itsekin tuollaiset pallot. No, pallon kaavaa en mistään tähän hätään keksinyt, joten kaivoin laatikostani aikoinaan tyttäreltäni saamani kaurapussukan (tiedäthän, kipeää kohtaa kropassa voi hautoa joko kylmällä tai kuumalla kaurapussilla!) ja otin siitä mallin jonglööripussukkaan.

Itse pussukat ompelin tässä eräänä iltana rikkimenneestä vanhasta kullanvärisestä takistani. (Voi, sitä jäi vielä aika paljon monenmoiseen muuhunkin askarteluun!) Minulla oli myös toinen kaurahaudutuspussi, jonka sisällön käytin nyt näihin kolmeen pussukkaan. Ompelin pussukat kiinni RSO:ta kuunnellassani ja siinäpä nyt on kolme jonglööripusukkaa. Saa nähdä miten hyvin ne pysyvät ehjinä ja ovat toimivia!

Äidin syntymäpäivä

Hain tänään viimeiset kehäkukat kasvimaaltani. Vähän rupsahtaneita ne jo ovat, mutta pidän kehäkukkien keltaisesta ja oranssista, joten halusin saada kotiin vielä yhden kimpun niitä.

Laitoin kukat kristallimaljakkoon, jonka äitini sai 40-vuotislahjaksi kummitädiltäni. Muistan hyvin hämärästi jotain isoista ja hienoista juhlista, joita vietettiin pienessä kodissamme. Olin silloin melkein 6-vuotias.

Siitä on jo kauan. Jos äitini eläisi, hän täyttäisi tänään 89 vuotta.

- 5 kg

Sovimme, että puolen vuoden päästä painamme kaikki viisi kiloa vähemmän. Isä, äiti ja lapsi. Kaikilla on riittävästi elopainoa, joten viisi kiloa ei ole hurjan paljon. Se vaatii kuitenkin luopumista pullasta, kekseistä, jogurtticashewpähkinöistä ja sen sellaisesta. No, jäätelöstä, suklaasta ja karkeista olenkin luopunut jo vuosia sitten. Check Point 21.3.2009!

Tunnistatko kukan?

Ostin keväällä Kodin Anttilasta edullisen lootallisen kukkien sipuleita, mukuloita ja siemeniä. Tyrkkäsin kasveja kasvamaan kasvimaalleni sinne ja tänne. Useimmista ei kesän mittaan kehkeytynyt yhtään mitään, mutta kuvan hentoinen punakukkainen viehätys komistui päivä päivältä loppukesää kohden.

Loppukesästä aloin miettimään sitä, että onko tämä kasvi monivuotinen vai ei ja jos on, miten pidän huolen siitä, että minulla on sitä ensi keväänäkin kasvimaallani. Siinä vaiheessa olin jo tietenkin hävittänyt kukkalootan vyötteen eikä minulla ollut aavistustakaan tämän kasvin nimestä. Lähetin siis kuvan ystävälleni H:lle, joka on aikamoinen kasvien tuntija.

Ei aikaakaan, kun sain vastauksen, että kyseessä on Oxalis tetraphylla - Onnen käenkaali. Kasvi ei talvehdi, vaan sen mukulat on kerättävä syksyllä talteen ja säilytettävä talven yli viileässä paikassa. Kipaisin nopeasti kasvimaalle ja kaivoin kaikki mukulat talteen. Sopivan viileää paikkaa säilytykseen minulla ei ole, mutta ilokseni ystäväiseni sanoi, että voisin viedä mukulat säilöön heidän kellariinsa. Nytpä siis kuivattelen mukuloita parvekkeella ja vien ne sitten hoitolaan.

Pikavisitiitillä etelässä

Olin kahden työkaverini ja yhden ex-sellaisen kanssa pe-la-reissulla eteläisessä naapurimaassamme Virossa. Koskaan en ole selvinnyt Tallinnaa pidemmälle siellä, en tälläkään kertaa.

Nyt oli sentään tiedossa yöreissu, sillä yhdellä matkakumppani on ystävä, jolla on asunto kaupungissa. Pääsimme siis hänen kämppäänsä kortteeriin ja saimme nauttia kaksiosta nelistään. Eipä siellä paljon muuta tehty, kun yösydän nukuttiin, mutta se oli varsin kelpo yöpymispaikka.

Kuljeskeltiin kaupungilla, vanhassa kaupungissa, syötiin ja juotiin hyvin ja vähän shoppailtiin. Ihan mukava miniloma! Löytyi taas uusia ja outoja paikkoja, saatiin ystävällisiä neuvoja tallinnalaiselta papparaiselta ja muuten vaan nautittiin olosta.

Matkasuunnitelmiini kuului hengailu toisten kera. Olin ajatellut, että en paljon shoppaile, mutta halusin nähdä millainen Tallinnan keskustori on nykyään. Olin käynyt siellä kerran aiemmin, joskus vuosia sitten.

Syötiin perjantai-iltana italialaisittain ja lauantaina uuden virolaisen keittiön antimia. Italialaisravintolassa söin spagettia, joka oli minun makuuni hiukan liian chilistä. Lauantaina söin herkullista kantarellikastiketta perunoiden ja tomaattisalsan kera. Molemmat ravintolat olivat sellaisia, että niihin voisi mielellään palata uudelleen. Uusi virolainen ravintola oli myös kalustukseltaan ja kaikin puolin ulkoasultaan oikein kaunis.

Kenkäkaupan loppuunmyynnistä löysin kauniit nahkaiset juhlakengät. Niinpä innostuin ostamaan ne itselleni. Ne ovat oikein naiselliset. Uskoisin, että niissä on minulle juhlakenkää moneksi vuodeksi ;-)

Hetken etsittyämme löysimme keskustorin kerrostalojen takaa ja kiertelimme siellä kotvasen aikaa. Hedelmä- ja vihannespöydät notkuivat herkullisina, mutta ruokaa ei oikein jaksa ruveta kuskaamaan sieltä kotiin. Torin kirppariosastolta löysin halvan ja vaatimattoman veneen mallisen lasiastian (10 kr) ja moniväriraidallisen neulehuivin (25 kr). Edulliset ostokset!

Kotiin ostin vielä vähän naposteltavia laivalta ja siinä ostokseni taisivat ollakin.

Tosi kivaa matkaseuraa. Tällä porukalla voisi tehdä toisenkin reissun ;-)

Miinan lehmät

Olen aina ihastellut taiteilija Miina Äkkijyrkän peltilehmiä ja monia muita hänen kättensä töitä. Ilahduin kovasti, kun sain uuteen huoneeseeni sinne täydellisesti sopivan Miinan lehmäkuvallisen hiirimaton.

Vau, miten rennot elukat!

Vau, mitkä värit!

***

Olohuoneen kirjahyllystämme kirjojen takaa löytyi siellä puoli vuotta luurannut pöytävalaisin. Otin sen parempia lamppuja odotellessa työvalokseni pimeää karkottamaan.

***

Ai, että olen nauttinut tästä huoneestani! (Ja olen sitä hehkuttanutkin, myönnän!)

Ruskeat villasukat

Viime syksynä aloin neulomaan ruskeita villasukkia. Sain yhden valmiiksi ja toisesta varren tehtyä. Sitten huushollissa alkoi homeremppa ja siirsin kaikki käsityöni kellariin.

Viime viikkoina olen pussukka kerrallaan kantanut käsitöitäni kellarista omaan huoneeseeni. Viikonloppuna pussukasta löytyivät nuo villasukantekeleet.

Eilen illalla olin neulekerhossa ja otin keskeneräiset sukkani sinne mukaan. Jo juna- ja metromatkoilla aloin neulomaan.

Pari tuntia neulekerhossa vierähti nopsasti. Yksi neuloi puolihametta, toinen neulepaitaa, kolmas aloitteli punaisia villasukkia, neljäs opetteli neulomaan ja viides opetti häntä. Minä kuudentena neuloin, nautin pöydän antimista (nyyttäriperiaatteella tuotuja monenmoisia herkkuja ja rooibos-teetä) sekä nautin energisten naisten juttuseurasta. Tuollaisia iltoja pitäisi olla paljon useammin!

Tänään oli toisesta sukasta tehtävänä enää kärkikavennukset. Lopputulos: eivät mitkään erityisen kauniit sukat, mutta eiköhän noita voi vedellä saappaiden sisällä. Sukat ovat vähän kilsut minulle, joten taidanpa tarjota niitä tyttärelle ;-)

Laatikosto ja lamppu

Elämänkumppanini J teki eilen työtä käskettyä ja sai korjattua vanhan laatikoston. 60-lukulaisesta varsin tavanomaisen näköisestä laatikostosta saatiin vielä oikein käyttökelpoinen säilytysyksikkö, kun J lyhensi sen jalat ja liimasi ne kiinni sekä naulasi laatikoston päälle suojalevyn.

Nyt laatikosto on näpsäkästi ompelupöytäni alla ja laatikot on omistettu ompelutarvikkeille. Laatikosto on osa kirjoituspöytää, jonka isäni osti minulle 40 vuotta sitten. Jonkinlaista tunnearvoa sillä siis on! Huomasin vasta eilen, että laatikoston taustassa on isolla teksti: sekunda. No, eipä tuo ole tässä vuosikymmenien saatossa haitannut mitään. Ylimmässä laatikossa on lukko, mutta se on jossain vaiheessa hajonnut ja avain kadonnut.

Uusi (viime talvena ostettu) IQ-lamppukin on nyt katossa. Minulla ei olisi kärsivällisyys tuollaiseen älykkyystehtävään riittänyt, joten oli oikein hyvä, että J sen kokosi ;-) IQ on todella ihana lampunvarjostin, josta valo taittuu kauniisti. Siitä saan hyvän yleisvalon huoneeseen, mutta työpöydille pitää saada pimeitä iltoja varten vielä lisävaloa.

Lamppu ilman valoa päiväsaikaan onkin aika erinäköinen kuin pimeällä ja valaistuna. Lamppu koostuu 30 samanmuotoisesta kappaleesta, jotka on liitetty tietyn mallin mukaan toisiinsa. Oi, mikä oivallus joltain lampunvarjostinten suunnitelijalta (tanskalaista disainia taitaa olla).

Omaa huonetta järjestykseen

Sain eilen taas piirun verran järjestettyä omaa huonettani. Pojan entinen (ja sitä ennen sisareni entinen) valkoinen laveri (60-luvulta) on nyt omalla paikallaan. Sen päälle ostin outletista paksun punaisen puuvillaisen sänkypeiton (ja heitin toistaiseksi haaveeni tehdä tilkkusängynpeiton).

Tänään sain ommeltua sängyn päälle kolmelle tyynylle päälliset. Oikeasti nuo kaksi isoa "tyynyä" ovat petauspatjoja, joita käytämme lastenlasten patjoina heidän yöpyesään meillä. Sainpahan kuitenkin ne nyt "käyttöön" niin, ettei niitä tarvitse sulloa sängyn alle tai kaappiin, jossa ei muutenkaan ole hirveästi tilaa.

Ihastuin tuohon turkoosiin kankaaseen, kun näin sitä eräässä pienessä kangaskaupassa Helsingin keskustassa. Alunperin ostin kankaan ajatellen keittiön verhoja, mutta väri ei toiminut siihen tarkoitukseen. Tyynynpäällisinä punaisen ohessa se sen sijaan on mielestäni oikein viehättävä. Kangas on ohuehkoa puuvillaa, 90 cm:n levyistä ja maksoi muistaakseni pari euroa metri. Ostin sitä 4 metriä ja kuinka ollakaan, sain juuri nuo kaikki kolme tyynynpäällistä ommeltua siitä.

Ikeasta toistakymmentä vuotta sitten ostettu reilunkokoinen puunvärinen lipasto, jossa on seitsemän laatikkoa, on myös paikallaan. Vaihdoimme jossain vaiheessa lipaston vetonamikat, koska puiset vetimet alkoivat halkeilemaan. Nyt siinä on kullanväriset, metalliset vetimet.

Siirsimme olohuoneestamme pöydän eli nyt minulla on kaksi valkoista Artekin työpöytää vastakkain. Ostimme ne aikoinaan lapsille työpöydiksi. Nyt toinen palvelee ompelupöytänä, toinen tietokonepöytänä.

Tuolejakin on kaksi. Toinen on miehen vanha opiskelukämppäaikainen punainen työtuoli ja toinen on anopilta mökiltä joskus saatu ikiaikainen Artekin tuoli, jonka poikani jossain vaiheessa hioi ja lakkasi. Tuoli kaipaa uutta päällystä. Kangas on jo katsottuna ;-)

Verhoina on kaapista löytyneet entiset keittiön verhot, Marimekkoa. Oikeastaan juuri niistä lähti liikkeelle huoneen "värimaailma".

Lattialla on vihertävä räsymatto, jonka olen jokunen vuosi sitten teettänyt omista kuteistani. Se vain odotti paikkaansa kellarissa.

***

Vielä pitäisi tehdä:

1. Saada pojan vielä kotona oleva ryjämentti muualle (on kitaraa, rullalautaa, laatikoita, nyssäköittäin erilaista roinaa)

2. Laittaa uusi päällinen Artek-tuoliin.

3. Kunnostaa nelilaatikkoinen laatikosto (peruja 60-luvulta) toisen pöydän alle laitettavaksi. J on luvannut tehdä kunnostuksen.

4. Asentaa lampunvarjostin. Sen olen viime talvena ostanut (IQ), mutta se on vielä paketissa paloina. (J on luvannut koota senkin. Hän on koonnut aiemmin samanlaisen lampun tyttärellemme.)

5. Saada loputkin kankaat ja langat kellarista huoneeseeni (eli kaapeista vielä pois keskimmäisen loppuja tavaroita).

6. Lasikuitutapettiset valkoiset seinät ammottavat vielä aivan paljaina. Ne on maalattu viime talvena, joten väriä en aio vaihtaa. Pitää vain saada kuvia seinille. Suunnitelmia kyllä on jo.

7. Hankkia työvalo ja joku säilytysyksikkö harrastekirjoilleni, joita ei hirveästi ole.

8. Ja sitten todenteolla nauttimaan omasta tilasta;-)

Kaneliomenoita

Aamulla ystäväiseni H lähetti tekstiviestin, jossa kyseli haluaisimmeko omenia. No, jo vain. Omia omenapuitahan meillä ei ole ja omenathan ovat niin herkullisia! Päivällä H ja J piipahtivat meillä ja toivat mukanaan kolme kassillista ihania punaisia kaneliomenia.

Piti heti päästä kokeilemaan jotain herkkuomppujuttua!

Olen aiemmin tehnyt omenapaistosta, johon tulee pilkottujen omenoiden lisäksi kaurahiutaleita, voita ja sokeria. Siis rasvaista ja makeaa. Ajattelin, että yritän tehdä jonkun vähän terveellisemmän vaihtoehdon tällä kertaa. Päädyin pilkkomaan tusinan verran omenoita pieniksi lohkoiksi piirakkavuokaan. Niiden päälle viskasin kourallisen murennettuja saksanpähkinöitä. Vuoka 225-asteiseen uuniin noin 25 minuutiksi. A vot, siinä ihana jälkiruokaherkku, kun päälle lorautetaan vielä satsi vaniljakastiksetta (valmista sellaista, vähärasvaista tietenkin!).

Kulttuuripläjäys

Eilen illalla intensiivisen opiskelupäivän ja tyttären perheen luo tehdyn pikavisiitin jälkeen menimme J:n kanssa radion sinfoniaorkesterin konserttiin Temppeliaukion kirkkoon.

Oli aivan ihastuttava konsertti. Pärtin, Webernin ja Schubertin sävellyksiä. Suloinen nuori kapellimestari. Taitava kuoro. Hieno solisti.

Temppeliaukion kirkko tarjoaa upeat puitteet pimenevänä iltana pidettävälle konsertille.

Aina kun käyn kuuntelemassa live-musiikkia, harmittelen mielessäni, että miksen tule tehneeksi sitä useammin!

***

Kuluneen kuukauden aikana taide-/kulttuurielämyksiä on ollut viljemmaltikin. Kävimme katsomassa kanadalaista modernia tanssia, joka olikin vallan modernia: esityksessä tehtiin kovin paljon kaikkea muutakin kuin vain tanssittiin. Siis juostiin, puhuttiin, riisuttiin...Vaikuttavaa.

Kävin katsomassa uutta sirkusta. Ihanaa, erilaista sirkusta, jossa ei tarvinnut koko aika jännittää, onnistuvatko esiintyjät tempuissaan! Esiintyjät olivat ammattitaitoisia ja ohjelma koostui paljolti muusta kuin perinteisestä sirkuksesta, niinkuin uudelta sirkukselta voi odottaakin. Esityksessä vesi oli kiehtovalla tavalla varsin keskeisessä roolissa.

Taiteiden yönä kiertelin Helsinkiä sisareni kanssa ja koimme monenmoista: kuorolaulua Töölönlahden rannalla, näyttelyn taidegalleriassa, museon, populaarimusiikkia Senaatintorilla, ravintolakulttuuria...Oli mukava ilta, mutta olimme mielestäni viisaita, kun päätimme lähteä kotiin jo kymmenen tienoissa!

Viime viikonvaihteessa kävimme J:n kanssa katsomassa nostalgialeffan: Miklós Jancsón vuonna 1969 valmistuneen Vapauden tuulia. Näin elokuvan aikoinaan seitsemänkymmentäluvun alussa, enkä enää muistanut siitä juuri muuta kuin että siinä lauletaan ja tanssitaan. Laulamista ja tanssimista elokuvassa tosiaan on paljon, siinä sivussa nuoret innokkaat politiikan tekijät levittävät - tai yrittävät levittää - omaa aatettaan...

Ginkgo

Vaikkakaan en ole nimeksikään koruihminen, enkä arkena käytä edes vihkisormusta, löytyy aina silloin tällöin jotain sellaista, jota ei voi vastustaa. Kesällä lomamatkalla Berliinissä ollessamme vierailimme Charlottenburgin linnassa, jonka myymälästä löysimme kauniin rintaneulan. J osti sen minulle.

Rintaneula on keraaminen ja kuvaa ginkgon eli neidonhiuspuun lehteä. Koru on tavattoman kaunis. En ole vielä käyttänyt korua, mutta kuvatessani huomasin, että se sopii mainiosti esimerkiksi kuvassa olevan pellavasta tehdyn liivihameen rintaan.

Selailin eräänä päivänä aivan sattumalta Marimekon nettisivuja. Sieltä löysin Kristina Isolan kankaan, jossa on noita samaisia ginkgon lehtiä. Ehdotin J:lle, että ompelisin hänen huoneeseensa verhon tuosta kankaasta. Arvasin, että J ihastuisi kankaaseen!

Pyöräilimme viime viikonloppuna kauppakeskukseen ostoksille ja sillä reissulla tuli kangas ostettua. Se oli itse asiassa yllättävän vaikea kangas ommella. Vai ovatko ompelutaitoni niin vaatimattomat? Ensin hölmöilin ja vaikka kuinka olin mittaavinani alahelman tarkasti, siitä tuli kuitenkin oudon epätasainen. Ei kun purkuun ja uusi sauma. Tänään saimme ripustettua verhon paikoilleen ja olen siihen oikein tyytyväinen.

Kankaita ja keskeneräisiä käsitöitä

Olen pikku hiljaa kantanut kellarikopperostamme kangasnyssyköitäni yläkertaan. Olen lajitellut kankaat koon ja värin mukaan. Isoimmat kankaat pääsevät kaapin hyllyille, pienemmät päätyvät väreittäin laatikoihin (jotka päätyvät kaappiin, kunhan sieltä vapautuu lisää tilaa).

Nyssyköistä on löytynyt uskomaton määrä keskeneräisiä käsitöitäni. Niitä on kymmeniä: erilaisia tilkkutöitä, vauvanpeittoja, pannulappuja, epämääräisiä yhteenommeltuja paloja ilman käyttötarkoitusta, keskeneräisiä mekkosia Tytylle (=tyttärentytär), laukuntekeleitä ja vaikka kuinka monta korjausta vaativaa vaatetta tai muuta tekelettä. Tässähän mulle riittää puuhaa ainakin koko talveksi, ellei useammaksikin.Osasta tosin aika on jo ajanut ohitse...

Löysin kellarista myös läjän vanhoja tyynyjä, joista väsäsin tyttärelle yhden tyynyn, jonka hän voi laittaa yhteen niistä tyynynpäällisistä, jotka ompelin hänelle alkuviikosta. Tähän tyynyyn käytin tikattua kangasta, jonka sain joskus kauan sitten Säätäjä-Sallalta ja sisuksiin meni ainakin kolme normaalikokoista tyynyä ja kolme pikkutyynyä. Tämän tyynyn koko on 60 cm x 80 cm. Aika muhkea siitä kyllä tuli!

***

Opiskeluni (suoritan yhden opintokokonaisuuden työn ohessa) alkavat ensi torstaina. Sitä ennen pitäisi vielä tutustua yhteen opukseen. Tämä käsityöpuuhasteluhan on ihan silkkaa sijaitoimintoa tälle ;-)

Annat ja Toivot

Olen tehnyt nelisen vuotta Unicefin Anna ja Toivo -nukkeja. Ne ovat vapaaehtoisvoimin tehtyjä kangasnukkeja. Nuket myydään tapahtumissa ja myyjäisissä ja yhden nuken vähimmäishinta on 20 €. Tuo koko summa menee lyhentämättömänä Unicefin kautta kehitysmaiden lasten rokotusohjelmaan. Tuolla 20 eurolla kustannetaan yhdelle lapselle kuusi elintärkeää rokotetta.

Näiden vuosien aikana olen tehnyt noin 90 nukkea. Tänä vuonna olen saanut tehtyä nukkeja vähemmän kuin aiemmin, mutta intoni tehdä ei ole kuitenkaan laantunut. On todella mukavaa suunnitella nukkea, sen vaatteita ja persoonaa. Teenkö tytön vai pojan, tumman vai vaalean, millaiset hiukset, silmät, vaatteet? Joka nuken kohdalla saa näitä kysymyksiä miettiä ja päättää ihan itse. Nuket tehdä paljolti kierrätysmateriaaleista ja sekin on innostavaa. Kaapista löytyy todella paljon erilaisia kankaita ja lankoja ja lisää olen saanut kavereilta ja tutuilta.

Olen ollut kahdessa eri porukassa tekemämässä nukkeja. Yhdessätekeminen on inspiroivaa.

Tämän tunisialaisen Maryam-tyttösen teon aloitin jo viime maaliskuussa, mutta vasta tänään se vihdoin valmistui.

Jokaisella nukella on oma henkilökorttinsa. Henkilökortti on kaksiosainen ja nuken "adoptoija" voi halutessaan palauttaa toisen osan kortista nuken tekijälle. On ollut todella kiva lukea tekemieni nukkien omistajien viestejä.

Tekemistäni nukeista olen merkinnyt muistiin itselleni nimen ja kotimaan sekä sen jos nukke on jonkun tietyn henkilön kaima. Ja kuvakin minulla on jokaisesta nukesta.

Jokainen nukke on erinäköinen. On ollut kiva nähdä, että vähemmänkin käsitöitä tehneet ihmiset ovat innostuneet väsäämään näitä Annoja ja Toivoja ja ovat tehneet toinen toistaan mainiompia nukkeja. Ostajien ostoperusteetkin ovat olleet mainioita: joku ostaa nuken sen ihonvärin perusteella, toinen sukupuolen perusteella, kolmas taas nuken nimen perusteella tai siksi, että nukke on ihan jonkun tutunnäköinen.

Lasipallo paikallaan

Sain joskus vuosia sitten eräältä ystävältäni lahjaksi kauniin lasipallon. Monta vuotta sen paikka oli eteiskäytävässämme, jonne ei oikeastaan tule kunnolla päivänvaloa, mutta sitten eteiseen laitettiin toinen valaisin eikä pallolle ollut enää paikkaa kodissamme. Löysin pallon sattumalta eilen kaapista jotain ihan muuta etsiessäni.

Tuo satumaisen kaunis lasipallohan oli vain odottanut oikeaa hetkeä ja oikeaa sijoituspaikkaa. Näin heti, että haluan sen uuteen huoneeseeni. Ja sinne ikkunan eteen laitoimme sen J:n kanssa siimalangalla roikkumaan. Miten kauniisti aurinko siitä pallosta heijasteleekaan. Miten ihanasti naapurin omenapuut näkyvät sen lävitse. Kiitos, M, kun ostit minulle näin suloisen lahjan!

Tyynynpäällisiä

Toissailtana olin pitkästä aikaa sen verran vedossa, että sain otettua ompelukoneen esille ja ommeltua hiukan.

Tytär oli kertonut kaipaavansa uuteen sänkyviritykseensä isoja koristetyynyjä. Lupasin katsoa löytyykö kangaskokoelmistani jotain sopivaa tyynynpäälisiksi. No, kaapista löytyi runsaan kahden metrin pala beigeä pellavaa. Leikkasin siis siitä kolme 60 cm x 80 cm -kokoista palaa. Ja ompelin. Ihan niistä tuli tyynynpäällisten näköiset ;-)

Satummoisin tytär tuli perheineen samaisena iltana käymään, ja annoin tekeleeni heidän mukaansa. Niistä jäi vielä uupumaan joko koristenapit tai -nauhat. Pitääpä siis jossain vaiheessa vielä täydentää tekemisiä!

Ongelmaksi muodostui sitten löytää sopivat tyynyt - tai sanoisinko sopivanhintaiset tyynyt. Niitä etsiessä ja odotellessa kehotin tytärtäni lykkäämään tyynyliinojen sisään kaikkea mahdollista pehmeää mitä kotoa löytyy (varapeittoja, vanhoja sängynpäällisiä ja pikkutyynyjä...) No, ehkä vähän kökköset tyynyt noilla sisuksilla, mutta paremman puutteessa...

Pieni Ihminen kyselee

Olimme lastenlasten kanssa hautajaisreissulla pari viikkoa sitten (Postaus 17.8.2008). Jo ennen reissua 3 1/2- ja 5 1/2-vuotiaat lapsenlapset kyselivät kovasti mitä hautajaisreissulla tapahtuu. Me kerroimme J:n kanssa minkä osasimme. Kysymyksiä oli tosiaan kymmeniä.

Tässä parin viikon aikana emme ole nähneet toisiamme, mutta sinäkin aikana 3 1/2-vuotias on kovasti kysellyt äidiltään hautajaisteemaan liittyviä kysymyksiä tyyliin: Onko M-mies vielä siellä arkussa? Eikö M-setä enää voi syödä?

Lauantai-iltana saatoimme vaarin ja isonveljen sirkukseen ja lähdimme viettämään tyttöjen iltaa 3 1/2 -vuotiaan kanssa.

Kuinka ollakaan heti matkan alussa osuimme Ortodoksisen Pyhän Nikolauksen seurakunnan hautausmaalle Hietaniemessä. Se näytti kiinnostavalta, joten sinnehän me menimme katselemaan hautoja. Mitä tossa lukee? Mikä tuo on? Saako tuohon astua? Onko joku kuollut? Kysymyksiä tuli taas vilisten.

Piskuinen, vähän erilainen hautausmaa näytti olevan kiinnostava kohde Pienelle Ihmiselle. Kuljimme siellä aikamme ja lähdimme jo portista ulos. Silloin neitokainen sanoi: Mutta mä halusin nähdä nuo kukat! Ja osoitti auringonkukkakimppua eräällä haudalla. Palasimme takaisin katsomaan niitä. Matkalla katsomaan tätä hautaa, Pikkuinen löysi hiusneulansa. Miten tämä tässä on? Olipa hassu sattuma, että palasimme vielä katsomaan auringonkukkia. Hiusneula olisi muuten jäänyt sille tielleen.

Kävelimme kahvilaan syömään jäätelöä ja juomaan kahvia. Kyselytunti jatkui. Miksei me mennä teille? Miksi en päässyt mukaan hakemaan paperia? Miksi tossa on toi rontti? (porkkanakakun mansikkakoristeessa)

Pistäydyimme ruokakaupassa. (-> "Haluaisin syödä nämä piirakat teidän kotona.") Kävimme vielä syömässä ranskalaisiakin ja sitten lähdin viemään lasta kotiin.

Bussi täyttyi Mannerheimintiellä maaottelukatsojista. Aiheeseen liittyviä ja muita kysymyksiä tuli solkenaan: Ai missä urheilukisassa nää ihmiset on olleet? Mikä toi tollanen hattu on (siniristi)? Ai, onko nyt ilta?

Vaatteita sateenkaaren väreissä

Pidän väreistä. En ole henkilö, joka pukeutuu mustavalkoiseen tai beige-ruskeayhdistelmään. Minusta vaatteissa pitää olla väriä - ja niin vaatteissani onkin. Onhan minulla toki noita edellä mainittujakin värejä vaatteissani, mutta melko vähän. Valkoinen varsinkaan ei ole lainkaan minun värini, jos se nyt yleensä edes väriksi luetaan.

Keltaista ja oranssia

Lukioikäisenä suorastaan rakastin keltaista. Minulla oli keltainen takki, mekko, villatakki, neuleliivi ja t-paita. Vuosiin en sitten käyttänyt keltaista lainkaan. Nytkin se on aikalailla kuriositeetti. Piti tähänkin yhdistää oranssi, jotta saisin edes jonkinlaisen kokoelman vaatteistani esille. Oranssi on astunut vaatteisiini mukaan vasta viimeisen kymmenen vuoden aikana. Kuva kertoo sen, että mitään yhtenäistä linjaa näissä vaatteissa ei ole. Tässä on epämääräisesti vain sikinsokin kesämekkoa, neulepaitaa, pitsipuseroa, raitapaitaa ja onpahan yhdet kaprihousutkin.

Punaista

Punainen on ehkä hallitsevin väri vaatekaapissani. Minulla on vaikka minkäsävyisiä punaisia vaatteita: on housuja, mekkoja, t-paitoja ja neuleita. Voimakkaammat punaiset ovat lähinnä talvikauden vaatteitani ja vaaleampia sävyjä pidän etupäässä keväällä ja kesällä.

Teen vaatekaapissani syksyn alussa kiepauksen ja heitän ylähyllylle kaikki kesävaatteet. Kevään koittaessa vuorostaan heitän kaikki raskaat ja tummat vaatteet yläpritsille odottamaan syksyä.

Violettia

Violetti on astunut mukaan vaatteisiini vasta silloin kun olin noin 40-vuotias. Siinä vaiheessa olin aika vahvasti innostunut violetin eri sävyistä ja sen värisiä vaatteita kertyikin kaappiini jos jokin verran. Nyt tämä innostukseni on jo laantunut, joten enpä usko, että vähään aikaan violettia vaatetta hankin. Ihana paksu mohairneule on 5 markalla kirpputorilta hankittu ja melkein puhki käytetty. Siitä olen erityisesti pitänyt todella paljon.

Sinistä ja turkoosia

Sinisistä vaatteista en ole erityisemmin koskaan pitänyt. Niin kuin en myöskään sinisestä väristä sisustuksessa. Jotain sinistä sentään kaapistani löytyy. Olen aina pitänyt farkkusinisestä ja minulla on farkkujen lisäksi farkkukankaiset shortsit ja pitkä farkkuhame. Tällä hetkellä olen aikalailla viehättynyt turkoosiin taittuvasta sinisestä, mutta en ole onnistunut hankkimaan mitään sen väristä vaatekaappiini. Yhden kauniin turkoosin kaulaliinan sain työkaveriltani eräässä vaihtokaupassa.

Vihreää

Jossain elämän vaiheessa vihreä oli sellainen väri, jota piti ehdottomasti saada päälleen. Halusin olla Täti Vihreä. Näitä vaatteita minulla edelleen on: mekkoja, t-paitoja, neulepaitoja ja slipari. Vihreän neulepaidan kudoin itselleni joskus 80-luvun alussa. Se on ollut kestävä ja sillä on tietenkin oma arvonsa, kun olen sen itse neulonut.

Kun johonkin väriin ihastuu, tuntuu että vaatekaupassa tai kirpparilla asioidessa, ei muita värejä näekään.

Ja sitten vielä niihin ei-sateenkaaren väreihin

Beigeä ja ruskeaa

Ruskea on väri, johon olen uudelleen ihastunut vuosikymmenten tauon jälkeen. Pidän erityisen paljon kaakaon ruskeasta ja aivan tumman suklaan ruskeasta. Keväällä ostin kirpputorilta mokkahousut, jollaisista haaveilin joskus nuorena. Silloin ei ollut rahaa ostaa kaupasta eikä kirpputoreja ollut samalla lailla kuin tänä päivänä.

Vaatehankintani ovat toisaalta niin satunnaisia ja sattumanvaraisia, että mitään systemaattista tiettyihin väreihin keskittyvää ja toisiinsa sointuvaa vaatteistoa en saa kyllä koskaan hankittua.

Valkoista, harmaata ja mustaa

Valkoinen ei tosiaankaan ole minun värini. Vaatekaapista ei löydy muuta kuin muutama valkoinen t-paita ja yhdet luonnonvalkoiset farkut, joita pidän kesällä. T-paitojakin pidän oikeastaan mieluiten vain yöasuina. Valkoinen tekee minut entistä kalpeamman näköiseksi. Sitä paitsi valkoisen puhtaanapitäminen on äärettömän hankalaa minun kaltaiselleni rönttästelijälle.

Harmaata ei vaatteissani kovin paljon ole. Siihen on tosin hyvä yhdistää muuten värikkäitä vaatteita. Pelkkä harmaa kokonaisuus on niin tylsän näköinen! Toisaalta se on väri, jossa helposti uppoaa tapettiin, jos sellaiseen on jossakin tilaisuudessa tarve!

Mustaa sitten taas näyttää olevan aika röykkiö. On housua, t-paitaa, hametta, takkia ja neuletta. Mustaa pitää vaatekaapissa ollakin erityistilaiuuksia varten. Ihan pelkkää mustaa en juuri pidä muutoin hautajaisissa. Mustahan on kyllä sillä tavalla varma väri, että ei kovasti joukosta erotu, jos on mustaan sonnustautunut. Toisaalta musta jonkun muun värin kanssa on ihan hyvä yhdistelmä. Musta on minulle myös talviväri. Kesällä ei tule juuri pidettyä mustia vaatteita.

Raidallista

Osa raidallisista vaatteista päätyi jo noiden värikategorioiden alle, mutta sitten on sellaisia monenvärisiä raidallisia, jotka eivät ole oikein minkään erityisen värisiä. En muista koskaan ennen ostaneeni kahta samanlaista vaatetta, mutta nuo samanalaiset raidalliset sorruin ostamaan, kun muistaakseni Lindexissä, oli tarjouksessa rekistä 2 paitaa edulliseen hintaan - ja tuo oli ainoa joka minua miellytti.

Melko yksivärisiä nuo minun vaatteeni ovat. En ole erityisemmin voimakkaiden kuosien suosija. Ne vaan eivät tunnu omilta.


Muut vaatteet ja asusteet

Alusasuja, yöasuja, uikkareita, sukkia ja asusteita löytyy sitten värissä jos toisessakin. Ihan kaikkea mitä vaatekaappini kätköistä löytyy en sentään halua paljastaa.

==
Kun laitoin kuvaamani vaatteet takaisin kaappiin, tein saman tien lajittelun kesä- ja talvivaatteiden välillä ja kesäiset vaatteet siis päätyivät kaapin ylimmälle hyllylle. Vaatekaappi siis siivottu ;-)